Väärää ravintoa

Tapanipäivä ehtoosee mennes o kerenny koiruuret ja ihmisekki ahtama sissäs jos jonkilaist herkkuu. Mää ole syäny maksalootaa, graavii lohta, kalkkunaa, saunapalvii ja sinihomejuustoo. Ain välil mu nappuloitte pääl o Jenni lorauttanu kefiluspiimää. Ja massu toimii.Eikä ol eres ähky viäl. Ihmekoira jo eresmennyt Turre Elukka o täsä joulusyännis tehny pohjat. Mun o pakko kertoo se, et te ymmärrätte, ettemmää ol tämä huusholli ainoa pölhökki. Oli jouluaatto vuanna 1998 ja Turre oli pualvuatias. Turre ja Jenni oliva aatton kyläs Paattisil isos maalaistalos. Sitä mää ihmettele, et Jenni luatti vauvaa ja päästi sen vapaana ulos. Oli Turrel kyl joku alkeelline vilkkuva punane syrän kaulas, mut silti. Oli kulunu jonku aikaa, ku jenni meni ovel huhuilemaa Turree. Ei se tullu. Jenni huusi keuhkot pinkeenä iha paniikis, mut Turre ei tullu. Seuraavaks ohjelmas oli koiranpennu etsintää pimiäs mettäs. Oli ettitty jonku aikaa ilma tulost. Jenni ei ollu enää ainoa, joka oli paniikis. Sit ettijät pitivä talo pihal stratekiapalaveri. Jenni huamas mettäreunas vilkkuva punase valo. Jenni hiippaili niinku tonttu Turren tykö.Turtsi oli löytäny kinkkuliäme ja nualeskellu sen kitusiis. Yhtäaikaa tuli helpotus ja uus paniikki. Turre selvis siit sualaliämest henkis. Pitkä elämä se eliki, liki viistoist vuatta. Pitäisköhä mun jostai ettii taikaliäntä ?

Mammanvaihtajat hy

Härdemongöögel mää vaa sanon. Ylen uutisis oli juttuu kodivaihtajakoirist. Ne ressukat joutuva vaihtamaa kotii, ku ihmiset ova iha pallohukkasii sillo, ku koiruudel tulee murkkuikä. Mää käännä propleema toistappäi. Meijjä yhristys Mammanvaihtajat hy ( haukkuva yhristys )etsii uusii kotei mammoil, joist o tullu iha mahrottomii. Esmeks mu hyvä kamu Nero joutuu toistuvasti kärsimää mitä hulluimpii juttui. Tänäpän viimeks Nero mamma oli syyttäny Neroo kerjäämisest. Hei Mamma ! Meijjä ei tartte kerjätä yhtikäs mittä, ettäs tiärät. Nero oli kuulemma KATTONU kerjäte. Mää sanosi Nerol, et pist se Mamma optikol. Ja Unskinautti sit ; viäläki saa kuulla viimevuatisest jouluvaloje syämisest. Ei taira Unskinauti Mama tajuta, et ei meijjä pelkkä äly kirkkaus riitä valasemaa pimei teitä. Sitäpaitti U-nautti asuu kehä kolmose ulkopualel, niinku määki. Ain o pimiää, kesälläki. Martha kohtaloks o koitunu Mammarazzi. Se o ain lykkäämäs sitä opjektiivii Martha naamasse kii. Vähemmästäki palaa käämit. Maailma avuliain kamu, Pottupoika Leo o kans pelis Mammas kans.Kesäl, ku Mamma oli laittanu perunat mulla alle, Leo hermostusis. Kyl määki olisi. Miättikä ny Leo hätää, ku Mamma jemmaa ruakaa maaha. Se o meijjä koirie ETUOIKEUS. Leo oli salamana kaivanu potut ylös. Mitä siit sit seuras ? Huutii tiätty . Näit juttui o meit jokaist tassunauttii kohre ainaski tsiljoona tuhat. Tämmösilt epäkohrilt suajelemiseks mää olenny perustanu tämä Mammanvaihtajat ry:n. Heti ku Mamma käytös alkaa vaikutta epäilyttävält, ni eiku uhkaamaa Mammanvaihtajil. Ny tää yhristys o ku nenä pääs, koska o joulu tulos. Sillo mammoje pölhöys o huipussas. Miättikä ny ; Jenni leiposis piparei ja joulutortui. Piparit joutus roskiksee ja tortut semmosee vaaaaltavaa laatikkoo, joka tönöttä keittiös. Tosiasia o , ettei me tosissas haluta meijjä mammoist luapu, mut sitä ei kerrota. Se o joulusalaisuus.

Bond, Elvis ja Zorro

Kyl sen tiätä, etku suuret nimet tapaava samas piänes tilas, seuraa katastrooffi. Näi kävi lauantain. Elviksii oli kaks, eli toise oli pakko olla vale-Elvis. Juhlat oliva parhaimmillas, ku kuulus kauhia ärinä ja murina. Keskel stadioni kenttää näkys vaa valtava pyärivä möykky. Välil vilahti häntä ja kulmahampaat. Mää Zorrona huamasi sen ja suuntasi kirsuni kohti kutkuttavaa äksönii. Ajattelin mennä ratkasemaa tilantee. Ei olisis tarvittu ku suuri loikka ja viitan heilautus, ni olis stromppi jääny tapahtumat. Mut mää e päässy keimeihi. Jenni huusi ja Eine tarttus mua niskaläskeist kii. Siäl sit Bond ja Elvis saiva kahrestas pittä kivaa. Ihmiset oliva kauhuissas . Anu repis Bondii jaHeli Elvist. Siin oli hyvät neuvot kalliit. Salane akentti Eine ratkasi kriisi. Eine heitti tappelupukarie pääl kaffemukillise vettä. Siihe loppus ku Strömmi kusi. Tuloksena oli Elvikse verta vuatava korva. Heikkohermoisimmat jo pyärtyilivä. Onneks ea-joukot oliva paikal ja draama sai onnellise lopu. Mää sano teil hyvät ihmiset ; jos isot egot kohtaavat, ni tosiasia o, ettei ne selviä ilma konfliktii. Kute hyvi tiäretä, Bond o salane akentti ja sillo paljo erilaisii tempui takatassus. Elvis o keskittyny enemmi toho flirttailuu ja flikkoje iskemisee. Tottmaar Bondil ojjo ammattiski pualest etulyäntiasema tappeluis. Mut onneks saatii rauha maaha. Sitä mää vähä ihmetteli, et kui voi olla kaks Elvist ?

Aarteenetsintää

Mää pääsi tänäpän koiruuspuistoo. Ens mää oli siäl iha yksi. Jennii ei lasketa. Mää vahtasi aitaukse yhres nurkas ja kannatti se. Mu kaveriks tuli Roope, kuusvuatias semmone joku piän koiruus. Me juastii ku pualpohjatut. Mää juaksi nii täysil, et semmoses jyrkäs kurvis mu takatassut supas tyhjää ja mää meni mukkelismakkelis maaha. Sikaanit oliva piäles. Jenni meinasis saara syrähalvaukse, ku se luuli ensteks, et mu takapää petti. Onneks se tajus, et syynä oliva mu virhearvioinnit massast ja nopeurest ja Pytakoraa teoreemast ja maa vetovoimast. Sit mul tuli hirvee naskis. Se tarkottaa kakkahätää. Mää meni kentlemannina kauemmas ihmisist, ku Jenni ain valittaa, et mu kakka haisee silt itteltäs. Kyl paska o pilal jollei se haise, sanosis Jenni kumisetäki aikoinas, ku viäl maan pääl teki kepposii. No mää änkesi ja punkesi semmose lehtimato pääl mu lorti. Kakkaa o kahta sortti, prutikka ja lortti. Mää leiposi jälkimmäise. Jenni oli tapittanu silmä kovanas mu toimintaa ja hyäkkäs ku hyeena mu kakka kimppuu. Mut se ei löytäny sitä. Siin se sit kulki kumaras varti verra, mut turhaa. Lortti oli maastoutunu hyvi. Sit puistoo tuli kolmaski koira. Sen isäntä kysys Jennilt,et onk jottai tärkiää hukas. Ja mää hänniti, et älä vaa vastaa, mut turhaa. Jenni sanos iha pokkana, et kakka o hukas. Kyl mää häpesi. Iso ihmine ettii sontaa ja kerää sitä pussii. Tätä keräämisintoo mää ole aikasemminki ihmetelly, enkä viäläkää ol sitä ymmärtäny. Mää luule, et jos joskus ova rahat piukil, ni mää väännä kikkara Jenni lompakkoo. Siin olis aarret kerraksee.

Taikaa

" Anteekt vaa kaikil !", sanosis tuntemato pentu, ku se mönkersi poies matto alta." Mää ole oikiasti kultanenoutaja ja munnimi o Taika. Munt noiruttii pahaks kuninkattareks paha kuninkattare toimest hust sillo, ko mää syntysi. Se oli äitipuale kosto mu emännäl Tuhkimol. " Kaik toiset pennut kattosiva suu ammollas Taikaa. Tsorro, Taavi ja Unski rupesiva tutkimaa mattoo. Koht kaik pennut möyrisivä mato alla. Taika ja Luumikki orottiva kärsivällisest, kunnes tohina päättys. Prinssi Elmo avasis suus ja kysysis Taikalt : " Nny sullo kyl paljo selitettävää, ennenku me uskota koko juttu ." Kilttinä kultsuna Taika alotti kertomise iha alust. Toiset pennut ja Luumikki kerääntysivä piirii Taika ympäril ja kuunteliva korvat hörölläs. " Mu ihmine, Tuhkimo oli maailma onnellisi tyttö, ku se sai munt. Äitipualta harmitti, et joku voisis yleensä olla ilone ja tyytyväine. Äitipuali o oikiasti noita, joka noitus munt pahaks kuninkattareks. Taika purkaantuisis vast, jos joku, joka o täynnä hyvyyt ja lempeyt ympäröisis sen kuninkatarhahmo. Onneks nii kävi, ku te romahritte matto kans mu pääl. Mää pääsi vapaaks."" Liia helppo loppu tarinal.", sanosis Hemppa. Sen pitune se.

Kuka on kuka ?

Paha kuninkatar, joka oli muuttanu ittes Lassieks lähestysis Luumikkii ja Dinoo, Taavii, Kyttist, Hemppaa, Lumii ja Unskii. Valtakunna toisel lairal Vilipi pennut ja Tsorro viilettivä täysil taikamatol kohti Mikkolamäe treenikenttää.Tsorro rupesis fundeeraamaa kuninkattare syvint olemust. Tsorro sanos prinssi Elmol, et uskosisko Elmo,et joku voisis olla niimpal paha, ku kuninkatar näytti oleva. Elmo vastasis kiältävästi. Kaik muut koiruudet yhtysivä miälipiteesee. Kultasetnoutajat ku ova semmone hyvätahtone lajike. Eivät ol itte pahoi, eiväkkä usko, et kukka muukaa olisis. Kuninkatar-Lassie väijysis puun takka nukkuvii pentui. Kuninkatart rupesis naurattama Taavi ja Luumikki. Luumikkihä oli hust ojentamas Taavii, ku uni iski. Samal hetkel Petu ohjaama taikamatto laskeutusis rymähtäe kuninkatattare pääl. " Olisis pitäny olla Unski, tai Taisto ohjaimis . " , haukahteli Leo. Taistonautti oli kaikkie ihailema tassunautti, jonka miähistöö kuulusiva Wilson, Bablo ja Luca. Unski ja Tsorro haaveiliva tassunauti urast. Taikamato alta kuulusis iha hirvee haukunta. Luumikki ja nukkuva pennut heräsivät mekkalaa. Luumikki sanosis koiril, et niitte pitäisis piirittä taikamatto. Pennut tekivä tyätä käskettyä. Hetke pääst tuli pikimusta kirsu näkyvii. Sit näkysis koko koira. Se oli kultanenoutaja ! Päätösjakso ilmestyy mahrollisimma pia.

Krimiltä tuulee

Pahal noiral oli käressäs myrkytetty possupotka. Se oli se possu, joka rakensi heinätalo. Asiaan ! Tsorro hotkasi se yhres sekunnis ja nukahti syvää unee. Sil samal sekunnil kaik muutki koko valtakunnas nukahtiva. Luumikki oli hust antamas toko-treeneis Taavil läksytyst huanost suarituksest, ku uni iski. Kulus tunti, kulus toine ja kolmaski.Luumikki oli tehny tärskyt naapurivaltakunna prinssi kans seuraavaks päiväks Kakarlammel. Prinssi nimi oli Vilip ja silloli kans ainaski seittemä kultsupentuu. Oliva prinsessat Helle ja Martha, joist kumpikaa ei heränny herneesee patja alla. Sit oli muutama prinssi, Nero, Elmo, Elvis, Petu ja Leo. Vilippi alkasi ihmettelemä, ku sovittuna ajakohtana kettä ei ilmestyny paikal. Prinssi Elmo hermostusis iha kauhiaste. Elmo joi taikajuamaa , joka terästi jo ennestäs loistavaa hajuaistii. Prinsessat Helle ja Martha oliva neulonee semmose lentävä mato, jonka avul kaik Vilipi kultsut lähtivä naapurivaltakuntaa. Hämmästys oli suuri, ku rajaylitysmuarollisuuret oliva puhras nolla. Elmo johrol Vilipi pennut löysivä pulleamahase Tsorro. Martha rupesis nualema Tsorro kirsuu ja sit Tsorro heräs. Tsorro kertos mitä oli tapahtunu. Pennut päättelivä aiva oikke,et ny oliva Luumikki ja toko-treeniläise vaaras. Pahal kuninkattarel oliva totisesti pahat miäles. Se oli muuttanu ittes pentuje suasikkihahmoks Lassieks ja oli palaamas kottis suunnittelema Luumiki ja pentuje kaappaust. Jatkuu

Plakiointia

Mauri Kunnas o plakioinu etukätte mun ploki-idea. Se o kirjottanu ja kuvittanu kirja " Seitsemän koiraveljestä" jo aikaa sitte. Sitäpaitti Kive Allu teki se kaikkest ensmäisenä. Mää plakioinki noit Krimi veljeksii. ; " Luumikki ja seittemä kultsuu". Nysse alkaa : Olipa kerra kuninkas ja kuninkatar, jokka saiva kaunii prinsessa, Luumiki. Tyttö oli nätti ku mikä ja viisaski viäl. Ensteks sen nimi oli Lumikki, mutku se rakasti koirii, ni se vaihto nimekses Luumikki. Eräänä päivänä kuninkatar kualla kupsahti. Kuninkas meni silt seisomalt uusii naimisii kaunii, mut häijy naise kans. Uus kuninkatar oli oikiaste noita ja se inhosis koirii ja Luumikkii. Tunne oli molemmipualine . Luumikki karkas mettää. Siäl oli piänes mökis kolme hyvää haltijaa, jotka täyttivä Luumiki toivee ja loihtiva seittemä kultsupentuu. Niitte nimet oliva Dino, Kyttis, Taavi, Hemppa, Lumi, Unski ja Tsorro. Ne oliva maailma ihanimmat koirapennut. Ne osasiva vaik mitä. Kaivaa kuappii, kiärii kuras, noutaa lelui ja äkseerata rallitokoo. Sit valtakunnas julistetti vepe-skapat. Häijy kuninkatar oli saanu selvil, et Luumikki asuu mettäs seittemä kultsu kans, joist yks oli hirvee hyvä vepes. Paha kuninkatar pukeutusis liha-kauppiaaks ja lähti mettä aikomuksena ryästää vepe-koira. Kuninkatar löysi tiä Luumiki majal. Luumikki oli lähteny kuure pennu kans toki-reeneihi Mikkolamäe kentäl ja jättäny yhre pennu kottisse, Tsorro, ku se oli ollu täysi tottelemato. No Tsorro haisto lihakauppiaa pyärryttävä haju ja juaksi innoissas sitä vastaa. Tarina jatkuu.

Hypokoira

Herraje, kuinka aika riäntää. Mää en ol kirjottanu syyskuus yhtää plokii. Mää ole masentunu, ku Jenni o töis. Mul ei ol kettä ärsytettävää. Mut palkkioks yksiolost mää saa pitkii lenkkei. Viikoloput ova yhtä juhlaa. Viime sunnuntain mää oli paserul Jenni ja mu ihmispappa kans. Me oltii taaperrettu joku kuus kilometrii, ku mää haistasi, et Jennis o jottai outoo. Mää alkasi vinkuma ja pomppima Jennii vaste. Melke samaa aikaa Jenni anto remmi ihmispappal ja munt siin samas ja istahti lähimmäl kivel. Se kaivo repustas semmose piäne härveli, pisti reiä sormees ja orotti. Sit se joi jotta mehuu. Pia sen jälkke se ei enää ollukka yhtää outo. Määki rauhottusi ja me jatketti matka. Mut sit alko se kumma juttu. Jenni silitti ja taputti ja kläppäs mua ylepalttisesti. Ihmispappa ja Jenni molemmat kehusiva mua iha maast taivaasee. " Tsorro o luannostas hypokoira. ", sanosis Pappa. " Joo, muistak sää, ku mää kertosi sul, et Tsorro herätti munt yks yä ? Sit mää tajusi et mu täyty mennä mittaama veresokeri ja syämä. " Jenni vastasis Pappal. Ja sit ne taas päivittelivä. Mää ole kuulemma pelastava enkeli. Misä mun siivet sit ova ?

Lähtölaskenta Tampere 23.8.2015

Arvoisat tassunautit ja teiä ihmiset. Ihmise harmistuva, jos me koiruudet eivät toimita niitte tahro mukasesti. Ku me näytetä meiä oma tahto ja miälitekoi, ni sit meiät uhata lähettää maata kiärtäväl raral, tai kuuhu. Kaik vaa sen tähre, jos kaikemaailma sirkustemput ei just sil hetkel ja sekunnil kiinnosta. Me tassunautit olla käännetty noi uhkaukset meiä eruks. Me lähretä oikke miälellää keskenämme avaruutee. Meillo missio. Me haetaa Laika kotti. Sit me tehrä piäni turnee kuuhu. Se o juustoo ja me meinata syärä sitä massut pullollee. Sit me palata kotti. Tää o ollu pitkä projekti. Meiä kuualus o ennenäkemätö. Sitä o suunniteltu hartaasti. Me ei suunnitelmist hualimatta kuitenkaa lähretä tänäpän kuuhu. Tärkeä osa miähistöst puuttuu, mm. ensmäine perämiäs ja tiatokonevastaava. Onneks meit o tääl paljo, jote käytetää aika ahkeraa reenaamisee. Muistakaa tassunauttie motto : VAPAUS, VAUHTI JA TASSUARVO !

Ihmisten tyhmyydestä

Mää ol ain ihmetelly sitä, ku ihmiset yrittävä kouluttaa meit millo mihinki. O tokoo ja pokoo, mätsärei, nomee, vepee, höpee ja kaikemaailma hianoi näyttelyi.Me annetaa tassa, pysytää paikoillamme, noudetaa damii, variksii, mukamas hukkuvii ihmisii, hinataa paatti, kävellä rataa ja äkseerata. Mitä järkee ? Sit meiä pitäisis ymmärtä meiä ihmiste puhet. Kyl me ymmäretäänki, ainaski paremmi, ku ihmiset meit. Ku ihmiset tapaava toises, ni voi sitä pulina määrää. Ku me tavata meiä kamut, ni meiä täyty olla hiljaa ja paikoillas, muute menee pistei. Mää tykkäänki enempi tost Tassunautti-touhust; " Vapaus, Vauhti ja Tassuarvo". Mää olenki jo pitkää fundeerannu tota ihmise järjejuaksuu. Mää ole täsä ny reissannu pitki ja poiki Etelä-Suamee. Maannu pussi lattial ja leijona-auto takakontis. Eilenki, ku ajetti Kotkaa, ni mää havahtusi koomast muutama kilometri enne määräpäätä. Mää alkasi kohkaama ja vinkuma takapoksis.Mää en ol aikasemmi käyny Kotkas. Jenni ja mu ihmispappa oliva ihmeissäs, et kui mää voi tiätää, et koht olla peril. Kui mää voi tiätä ? Samallaine tapaus oli eile illallaki. Me mentii viämää Hempa ja Sätee ihmisel paita,ku se o hust ny koivistas krämppä ( P älä loukkaanu sanast. Se o turkulaine ja rakkaurel sanottu. ) No emmää tiänny, misä mu armastus äitis kans asuu. Mut pam, ku me lähestytti kamuje kotinurkki, ni jopas mää oli taas tikkana takalootas. Ja sama ihmettely kävi. Kui Tsorro voi tiätä ? Kyl ihmiset,ne rakkaatki, ova simppelei. Mää haista asiat.Haistamine ja nuustamine ommu ja mu kamuje elämätehtävä ja suurin iloaihe. Me haisteta ihmiste miälialavaihtelut, sairauret, siänet, rahat ja iha kaik. Herraneaika senttäs, mikä positiivine tuaksu pelmahti eile autoo hetkee enne, ku oltii peril. Siihe olisis heränny kualleetki.

Porrasnero

Tää meiä uus talo o semmone, misä hissi o jatkuvaste rikki. Jenni o kuluval viikol soittanu kolme kertaa korjaaja. Sit täyty otta huamioo ne muut asukkaat. Joka päivä se kapistus o jumittanu jossai kerrokses. Eile aamul mää oli sit komiasti kahreksa aika lährös lenksul. Hissi ei tullu meil kakkoskerroksee. Kuulusis vaa, ku ovet läpsyttivä erestakasi jossai. Jenni juaksi kaik kerrokset lävitte ja paineli nappuloi. Sit se tuli raivottarena takasi. Otti luuri kättesses ja soitti korjaamoo. Ukkeli tuli yhrentoist aikaa. Sitä enne Jenni oli yrittäny saara mua portai alas. Se ei onnistunu hyväl, ei pahal. Ennenku se korjausukkeli tuli, ni Jenni oli jo pari kertaa soittanu korjauspäivystyksee. Siäl vaa sanotti, et korjaupyyntö o lähetetty ja muuta höpinää. Jenni oli ku joku inkvisitio aikane tuamari, kamala ihmine. Tunnit kulusiva ja kulusiva. Me viätetti melkkest koko lauantaipäivä portaikos. Mää sai paljo namei. Tai olisisi saanu, jos, mutku ei. Mu rohkeus ei riittäny niitte kiärreportaitte kävelemisee. Sit ne o viäl vahattu torstain. Liukuu hyvi. Varsinaine luistinpaana. " Hissi o suljettu"-laput oliva ovis. Jenni soitti paniikis jo Antillekki, mu kasvattajal. Antilt Jenni sai ohjee, et yrittää noutajataluttime kans. Ei tullu kesää, ei talvee. Sitku kello oli jottai kahreksa ehtool, Jenni soitti taas sinne korjaamoo. Tuli semmone tiato, et rikkinäine osa saaraa vast maanantain. Sit Jennilt tuli semmost tekstii, ettei piäni koirapoika semmost voi kirjottaa omaa plokisses. Taas Jenni soitti Antil. Pakko oli illa tunnussana. Sit mul laitetti semmoset nahkavaljaat, joisso kahva seljäs. Niimme mentii. Jenni raahasis munt väkiste ne kiamuraiset portaat alas. Me tehti piiiitkä lenksu, jonka jälkke munt taas raahatti väkiste ylös. Mää oli niinkus luistelija. Onneks Jenni o vahva, nii ettemmää puronnu. Mää parkusi ja vinkusi. Jenniki itki. Tänä aamul mua viätii taas. Ensteks mää e meinannu tulla koko rappukäytävää. Mää jäi tönöttämä ovel ja vikisi. Ei ollu vaihtoehtoi.Jenni pelkäsis sitä, et me molemmat mennä mukkelismakkelis pisi portai. Ei menty. Jennil o sääris pikkase raapui mu kynsist. Aamune ulosmeno sujusis paljo eilist nopiammi. Ku oli sisältulo aika, mää ylläti Jenni täysi. Mää kipiti kaik raput nopiasti, enkä vinkunu yhtäs. Jenki itki taase ja mää sai namikkeli. Mää ole porrasnero.

MUUTTO JA MAIJA

Nymmää voin kertoo, ku täst tapahtumast o koht kuukaure päivät. Sillo oli kaikkest kauhein muuttotohina pääl. Oltii saatu kaik tavarat, huanekalut ja huanekalut, sekä paffilaatikot ja paffilaatikot ja paffilaatikot uutee kotti. Jenni oli illal iha sippi. Yks niist muuttomiähist tarjoutus lähtemä mun kans iltalenksul. Mää oli iha innoissani, ku sillo tällö se o tuanu mul nakei. Se sanooki mua Nakkirakiks. No mää lähri sit sen tyypi kans ulospäi. Jenni oli unhottanu kertoo, et mää ole aika kova poika tempomaa ja vetämää. Eihä tää taluttaja ollu sit ollenkas varautunu siihe, mitä tulema pitää. Heti, ku ulko-ovi aukesis, mää tempasi niimpal, et remmi irtos sen tyypi kärest. Mää lähri painelema pisi Lualavuare metti. Mää käväsi siin mu uures koiruuspuistossaki, mut ei siäl nii iltamyähäl enää kettä ollu. Mää vaelteli aikani, mutku mittä miälenkiintost ei näkyny, tai tuaksunu, mää suunnisti kottipäi. Oli mul hiukka,jos mää rehelline ole, ni mulloli nälkä ja Jennii ikävä. Mut emmää päässy sisäl. Haukkuu mää en uskaltanu, ku se o siin uures kotitalos ehrottomaste kiälletty. Mää tiäsi, et Jennil oli muutenki paha miäli mun tempust, enkä mää viittiny enempää sen miältä pahotta. Siin mää sit haahuili iha kotinurkil, ku semmone iso auto pysähtysis ja siält pomppas kaks sinist miästä ulos. Ne houkutteliva mua ja mää ajatteli, et mikäs siin, mennä mukka. Ei ol kivaa olla yksi ulkon. Sit munt viäti jollekki eläinsuajeluvalvojal ja mää ajatteli, et ou nou, mitä Jenni ny sanoo. Siäl oli paljo surkia näkösii eläimii ja mul tuli heti olo ettemmää kuulu joukkoo. Onneks mullo niskaläskeis, vai onkse korvalehres, siru. Siin o kaik tiarot munst ja Jennist. Jennil lähetetti viästi puhelimee, josa sanotti, et mää ole löytyny ja munt voi hakke siält valvojalt. Mää alkasi nukkuma. Yhtäkkiä se valvoja herätti munt ja sanosis et munt oltii tultu hakema. Onneks. Jenni oli heti viästi saatuas hypänny taksii ja lähteny hakema mua. Mää näi sen naamast, et se oli itkeny ja paljo. Kyl mua hävetti. Jenni sai sit lasku mun pelastusoperatsuunist. Se valvojatäti sanosis Jennil, ettei tämmäne saa tulla tavaks. Jenni loukkaantus ja mää näi, ku se meinasis sannoo jottai takas. Onneks se osas kerranki pittä suus kiinni. Mitä, jos mää e olisiskaa päässy kotti ? Jennil o täst seikkailust tiätty omat aatokses, mut tää ommu ploki ja mää kirjoti ny näi.

Tsorrolandian sääennuste

Mää tiärä, et ku meikäläiste naamoi kattelee, ni tulee hyväl miälel. Miättikä ny, kui mones koiraruakasäkis o kultsu naasmu. Onha meiä vallottava hapitus ollu yhre pankiki mainoksis. Ja me syärä turhat vakuutusmaksut. Mää ole tehny sen iha oikiasti. Tänä kesän o ollu huanot ilmat ihmiste miälest. Mummiälest näis keleis ei ol mittä valittamist. Mut mää anna vinki tonne telkkari meteoriiteil. Pitäkää se aurinkokuva käytös niinku ennenki. Ain ku orotettavis o ukkost, saret, tai muute vaa huanoo säätä, plätätkää näyttöö kultsun nassu. Ku oikee tuulee ja vihmoo, ni siihe sit kolme kultast aurinkoo. Ei tul valituksii enää, ei. Meteoriitti Tsorro o puhunu.

Nättärin noutajasta Ispoisten ihmekoiraksi

Mää ole nyssit muuttanu. Uus koti o iha jees, ku täsä o koiruuspuisto iha viäres. Mää luuli , et mää pääsisi jakamaa Tsorkeliumii uusil kamuttajil, mut ei. Me olla ny asuttu täsä uures koris kaks viikkoo. Molemmil viikoil o hissi prakannu hust sillo, ku o aamulenksu aika. Ensteks se ei suastunu tulema meiä kerroksee ja Jenni kipitti portaat ales jatuli hakema munt hissi kans. Ei siin kyl menny montaka minuuttii, mut silti mää vinkusi. Niinku mää sanosi, ni kahtena aamuna hissi ei tullu ollenkas. Kerra mää yriti iha nopiasti selvitä portaist, makopritsi siit tuli. Mää liukusi vattallani kaik neljä tassuu oikasenas alempaa kerroksee. Jenni meinasis saara slaaki. Tänää ei ollu muuta mahrollisuut, ku orotta. Ja kyl orotettiinki. Kylmää sit lopultaki pääsi koiruuspuistoo saarnamiäheks. Jenni häpesis mua jällee kerra. Mää e meinannu nahoissani pyssy. Mut mää olenki koira.

Tsorrolandiaa, Tsårråspråket

Mul tuli miälee yks päivä, et täytyyhä asiaa vihkiytymättömil tehrä opas meiä kiäle salaisuuksii. Kaik lähtee tiätty sanast KOIRUUS. Se o niinku vallato koira. Semmosii tyypei o Tsorrolandia täys. LENKSU o piiitkä lenkki joka tehrää se koiruure kans. Mialuite juaste ja kuraojie kautta. PÄPÄLÄ hellyyttää kovimmanki koiravihaaja. Tassu, joka o simmottos sopivasti vähä pyäriä ja pullea. Paras päpälä o sillo, ku se o just trimmattu MUNKKITASSUks. Eli munkkitassu o erittäi siisti ja hellyyttävä päpälä. Nykyää o suurta muatii otta PÄPÄLIE. Selhviekuva, misä ova koiruude ihmise ja koiruude päpälät. O ollu päpälä-lenkkari, päpälä-kumisaapas ja päpälä-nakujalka virityksii. Jos koiruus viärää esimerkiks ellil( eläintohtori ), ni koiruus alka HÄNNITTÄÄ heti , ku se hoksaa mihi tie vie; anaalirauhste tyhjentämisee.KUUMATKAl meiä ihmise lähettävä koiruutes sillo, ku koiruuksil o ollu torellisii koiruuksii. Koiruuret uhata lähettä välittömästi maatakiärtäväl raral. Semmone koiruus, jol o uhka pääl, o tiätysti TASSUNAUTTI. Tassunautti o mones asias erelkävijä. Yleensä tassunautit ova enne kuumatka tehnee paljo emppiirist tutkimustyätä. Kiälitiäteesee mu täyty perehty tarkemmi. Toivottavaste täst oli apuu sitä tarvitsevil.

Tehovepeilyä Tsorron tapaan

Eile oli mu vuare yks kohokohta. Vepe-reenit alkasi. Me ei oltu samas meres, ku viime kesä. Tää oli semmone yleisempi paikka. Siäl oli meno ku Istanpuli basaaris, ku me saavutti paikal.Oli koirii, ihmisii ja lapsii. Matka sujusis mukavaste Lumi-sisko kans auto takapoksis. Mää inisi ja Lumi vei. Ensmätteks meiät kaik koiruudet sirotti puihi. Kaikekukkuraks Lumi ja mää saati haukkupandat. Se o semmone älytö metallilaatikko kaula alla, jost tirahtaa sitruunaliäntä heti, ku haukku. Mu teki kyl miäli haukku koko panda tyhjäks, muttemmää viittiny. Mul ja Lumpparil oli tiukka linja ; ei hiiskahrustaka. Meiä ihmiset saiva semmoset numerolaput kaulaas. Se oli vuaronumero. Lumi ihmisel Antil oli ykköne ja Jennil nelone. Vähäks mua iisutti, ku Lumi pääsi heti tositoimii ja mää vartosi puukyljes. Toisaalta mul oli aikaa fundeerata. Mää kehitteli iha uure vepe-laji ; ihmis-vepe. Se o niimpal tyhmää, ku meiät luffet uitetaa meris ja järvis, vaiks siäl uisis viäl jääpaloi. Eile oli just semmone Titaniki jäävuari-ehtoo. Mu ja Lumi välis oli pari ekakertalaist, Niilo , sekä Capo. Kappeli o mu serkkupoika. Oli hyvää aikaa hioo ensiesitys täyrelliseks. No, Jenni irrotti munt puust. Jätti kaulapanda ja ujutti noutajataluttime kaulaa. Tarkotus oli, et mää menisi siihe kumipaattii ja Jenni jäisis rannal. Sitku Jenni huutasis mu, mu pitäis hypätä paatist ja uira rantaa. Niimmää teinki, mut enne mu täyrellist suaritust mää esitteli tehokkaa ihmis-vepe. Jenni pitäsis mua pandast kiinni ja yritti ohjata mua rauhallisesti veneesee. Rauhallisesti, ku mul oli intoo iha hirviästi ! Mää tempasisi pystyvolti, kaasi Jenni meree ja kaupapäällisiks muljauti se jo valmiiks kipiä olkapää. Sit oli semmone koko kylä kasvattaa-meininki ko mua jahratti, ettemmää men tervehtimä viarait. Jenni lillusis meres. Mää tei piäne kiitoskiarrokse ja hyppäsi veneesee. Mu suaritus oli täyrelline.

TSORROLANDIAN SUKUPUU

Kaikil hianoil koiril o sukupuu. O ihmisilläki sukupuu, mut ei sil ol paljo merkityst. Ei kukka ol kiinnostunu, ellei tyyppi ol joku kuninkaalline, niinku Viljami Vindsor tai Viktooria Pernadotte. Meiä tavalliste luffeje sukupuist ihmiset ova aika kiinnostunei. Mää tiärä, et mu ereltäjä, Turre isä oli tärkiä pritti-koiruus. Mut mää pistä paremmaks. Tsorrolandia kautta mullo tullu kokonaa uus perhe, ei uusperhe. Tsorrolandia sukulaisuussuhteet ova kimuranttimmat ku missää jenkkiläises saippuaoopperas. Mu otto-iskä o Elmo. Se o kultsu. Sit se o adoptoinu lapinkoira Kiira, joka o 3/4 lapikoira. Kiira o siis mu sisko. Dino ommu isoveli ja Dino mammaa mää pirä mu otto-ihmismammana. Se o se, joka ensmätteks sanosis, et Tsorrolandia o yks suur perhe. Tsorrolandia kautta mää ole saanu iha oikei veriveljii ja siskoi ; Taavi, Hemppa, Unskinautti, Peppinautti. Ne ova siit rajuimmast pääst. Lumi kans mullo yhteine kasvattaja. Me kuus ollaa niinku viisikko. Ain olla seikkailuis. Tsorrolandia jäsenii o jo jottai kakssataa ja seitkyt. Mää pirä kaikkii tsorrolandia jäsenii mu sukulaisina. Koiritte ihmiset ova kans tärkei jutui. Niitte kirjotuksii ku Jenni lukke, se huamaa, ette mää olkka ainoa vauhtiveikko, täystuho neljällä tassulla ja hännällä. Suku o iha paras !

EMPATIAKYKYÄ

Mää pääsi tänääki koiruuspuistoo. Siäl oli mu eiline uus paras kaveri Hugo. Eile me tehtii poikie juttui ; tuplakerroshampurilaine ja juna. Eile menos ja möyhys oli mukan myäs Luca. Hugo o koht kaks-vuatias labbis ja Luca yhreksä kuukaure ikäne berni. No Luca ei ollu tänäpän. Meil oli Hugo kans niimpal kivaa. Vauhti oli hurja. Se oli nii hurja, et mää juaksi oikia kylki erel täyres vauhris päi puuta. Kuulusis jottai rutinaa ja Jenni ja se Hugo ihmise kiljasut. Mää e ens ollu moksiskaa. Mää jatko juna tekko ja yriti Hugo selkää. Mut sitku piti juasta,mää rupesi ontumaa oikiaa etutassaa. Mää nilkuti. Jenni oli iha kauhuissas. Sit mää joutusi jättämää mu kamu ja lähtemä kotti. Jenni o iha turhaa hualissas. Se itte sai tänä toho oikiaa olkapäähä kortisonipiiki. Sen käsi ku ei liiku juur minnekkä. Siin o joku kiärtäjäkalvovika ja ahras olkapää ja huano ryhti. Nymme ollaa iha samikset. Meillo molemmil oikias käres vamma. Mää ossa eläyty täysil. Se o kultsuempatiaa.

Vaalityön ihanuus ja kurjuus

Mää olenny vissi viiko verra ollu ehrokkaana kummikoiraks yhrel eläisairaalal. Ensteks tää oli kivaa ja jännää. Mul o periaatteena ollu alust asti pelata reilusti.Mu pahi kilpakumppani o yks mäykky ja tuntuu, et sil ei ol iha puhtai jauhoi pussissas. Tai siis se omistajal. Mää kysysi silt , et kui o mahrollist, et ain ku mää saa ääne, ni heti perää mäykyllekki ropsahtaa ääni niinku Manul illalline. Joku mäykkyy äänestäny vastas mul ja mu kamuttajil inhottavaste.Mää vähä masentusi, mut Jenni suuttusi. Mää enny oikke tiärä, et mitä se viäl keksii. Mut yks hyvä puali täsä koko hommas o. Mää ole saanu kokkee nii valtavaa samaa hiile puhaltamist ja yhteekuuluuvure tunnet, ette mää ol uskonu semmose oleva mahrollist. Kaik mu kamuttajat ova tehny iha oikiasti iha hirvee määrä tyätä ja mää arvosta sitä. Se jos mikä, o loppujelopuks arvokaampaa ku voitto. Semmone juttu o kumma, et mu feispuukkikamut ova tullee mul hirvee tutuiks ja läheisiks vaikkemmä ol kaikki eres nähny. Tää jo sinänsä ihme. Me olla yhres se saatu aikaa. Mää orota iha kamalaste sitä toukokuu Tassunautti-miittinkii. Mää toivo, et mää näkisisi mahrollisimma paljo mu vaalitiimiläisii. Mää tiärä, et täsä jutus ei ollu hauskuut yhtää, mut ajatuksiioli ja lämpöö. Iso syrä ja tassa teil kaikil. Tsorro

Kultsukin osaa hävetä

Eile oli sit se mu kauvva orottama koiritte päivä. Me kiärreltii tääl Nättinummes, misä me asuta. Oltii kottipäi tulos. Mää tuumasi, et parempi pissata nurmikol, ku jalkakäytäväl. Sitku mää oli lorotellu, ni yks vanha täti pompsahti Jenni ette. " Tartteeks sitä koiraa tulla tänne kusettama ja paskantama ?! " Mää tiäsi, et nysse tempu teki. Jenni o sukkeroinu ittes siihe, et heti ku joku alka urputtama munst jottai, ni Jenni huutaa samatiä. Mää oikiastas nauttisi tilanteest. Jennil o semmoset patenttivastaukset joit mää osasi orotta. Mää kerro ne ens. " Jassoo ,taas teikäläine. Ain teitäki vaa riittää. Sanos ny, mihi tämä koira olisis pitäny kusta ? " Täti oli vähä ihmeissäs, ku kilti näköne ihmine muuttusis raivottareks. Täti viittoili ja sanosis, et tonne mettä. " Tähä päivää ja kellolyömä, emmää ja viäl vähemmä mu koira ollaa opittu lentämä. Meilt ku o toho pusikkoo kilometri matkaa. " Täti ei ymmärtäny omaa parhatas, vaa jatko :" Sun postiluukust tarttis varma lykätä paskat, et ymmärtäisit ! Aijai, mää rupesi pikkase jo häppeemä. " Kuule, Tsorro lähi kikkara o Paraisil meiä mettäs. Ja äskö tää pissas, ei sontinu Sit siihe tuli se täti miäski sössöttämä. Jenni sai vettä myllyses. Mää tiäsi, et sitä ei ny pysäyttäis mikkä. "Sanoisiks te sama jutu jollekki niittivöisel, tatuoirul kaljul nuarel miähel, jol o remmis susikoira tai rottvailleri ?!" Täti sanosis, et olisis sanonu. Alus Jenni vissi teititteli, emmä muista, mut tähä se ainaski loppusis." Älä puhu paskaa ! On herrasväel asiat mallillas, ku suurin murhe o, minne lähiseuru koirat tekevä tarpees. Ja sitäpaitti täsä nurmikol o taatuste to viäres oleva kapaka juavuspäitte kuseskelleitte äijie kusta. Kai sää niillekki tulet natkuttama ?!" Sit me ruvetti lähtemä. Äijä rupesis jottai mutisema, joho Jenni tiuskasi " Mitässää sii mumiset ? Sano äänee, et määki kuule !!!" Ei sanonu. Mää häpesi ja mää häpesi. " Olis kirveel viäl töitä , ku teikäläisii maailmaomistajii ain löytyy lissä. Olette saanee säästetyks jonku piäne koppero ja luulette omistavanne koko maailma.Tulkaa kerra viäl aukoma päätänne mul, ni mää käske tä koira teiä kimppuu !" Jo tuli paksuu juttuu Jenniltäki. Onneks meil ei ol koton kirvest.

Tassuterapeutin vinkkejä

Kevät o semmost aikaa, et kaik ämmitte lehret ova täys monellaist neuvoo ja kuurii. Millo purotetta painoo, millo kohotetta kuntoo, millo sisustetta koti uusiks, millo mitä ja millo tätä. Mää ajatteli otta tämmöse kultsuterapeuttise näkemykse ihmise miäliala kohottamisee. Me olla luannostast söpöi ja vallottavii. Sitä ku vahvistaa semmottis ekspotenttiallisest, ni hyvää tulee. Vaiks me hyvää yritettä, nii priimaa tuppaa tulema. Täs on ny pari hyvää vinkkii. Ku su ihmine tule töist kotti ja sää huamaat, et se o iha alamais, ihmiste kiälel masis, ni tee lämmittelyks perinteiset vastaanottorituaalit. Juakse huaneest toisee, kanna kaik kenkät ja muu irtain omaisuus sun ihmisel ja ruavi matot rullal. Jos ei yhtä hymy ruppee irtoomaa, tee seuraavaa : ota olohuaneest, eteisest, tai mist tahansa huaneest, joka o makuuhuanee viäres, hyvä sihti sänkyy. Sää ole lämmitelly tarpeeks jo nois normisessiois. Ota vauhtii ja juakse. Juakse kohti sänkyy ja ponnista. Ponnistukse o oltava riittävä, jotta su vauhtis riittäisis sänky yli loikkaamisee. Tää o se vaikein vaihe. Sun täyty pompata nii, et sää ole selälläs kaik tassat taivast kohti sänky päätypuales lattial. Asia terapeuttist pualta autta, jos sää ole päätyny jumituksee. Sätkyttelet jaloillas ja olet onnettoma näköne. Lisätehoo saat, jos esimerkiks onnistut kaatama jalkalampu tai kilistelemä lasitetu hyllykö lasii. Mää testasi tämä tänä. Onneks mää sai itteni kankettu poies siält inast ennenku Jenni ehtis ottama kuvei.

Kuningas Tsordas

Mää ajatteli vähä uusii semmost vanhaa kreikkalaist satuu, ku "Kuningas Midas ". Se o tarina kultaa rakastavast kuninkaast, joka saa Dionysokselt ominaisuure, et kaik mihi Midas koskee muuttuu kullaks. Kunkul käy köpelöste. Ei se pysty syämä, eikä juama mittä, ku kaik muuttuu kullaks. Kaikkei kamalint o Midakse tyttäre Kultakauno muuttumine kultapatsaaks. Sit Midas ruppe fundeeraamaa, et ei kultakosketus olluka nii kuuli juttu. Sadul o kuitenki onnelline loppu. Ei se muute hyvä satu olisiska. Kuninkas Tsordas kertoo kultasestnoutajast, jonka tassa kosketuksest kaik ihmiset muuttuva ystävällisiks. Itsekkyys ja kateus poistuu kokonas. Se o kaikkest paras kohta misä Kuninkas Tsordas tapaa Puuttini. Putsku vetää vihriät miähet poies Ukrainast. Kremlist Tsordas lähtee moikkaamaa Obamaa. Obsku tekee sama, minkä Putsku teki erellisel viikol Venäjäl. Pualustusmenot nollata. Seikkailut muuttuva jännittävimmiks, ku Tsordas yrittä päästä terroristijärjestöje jäsente läheisyytee. Mut tiätty Kuninkas Tsordas onnistuu kaikes mihi ryhtyy. Eikä huanosti päättyvää satuu kannattais eres kirjotta.

TsorrOP

Mul oli tänäpän jännää. Mää pääsi Jenni mukka pankkikeikal. Mu kaulaa Jenni laitto " Ihmisen paras ystävä"- huivi, punase. Mää ole perinyssen Turrelt. Mää rakasta ajaa pussil. Mää oli nii intoo ja touhuu täys, et mää yriti pussi sisäl ovie väärält pualelt. Meinasis pää jäärä linkkuu. Onneks Jenni tempasi munt kaulapannast ja mää saa pittä mun kaunii mallise päänupi. Onneks pussimatka kesti ainaski pual tuntii. Mää sai tervehtii monta uutta ihmist. Sinne pankkii mentii vähä samallaiste ovie välist ku pussii. Mää pelkäsi, et taas mää jouru litistyksii ja emmeinannu mennä pankkii sisäl ollenkka. Sit mää rohkastusi ja kipiti iha, et hopihopi vaa pankkisalii. Neuvottelu sujusiva hyvi.Ne ova täs vaihees viäl salaset, mut optimismi o suur. Mää puhu vähä niinku meiä tikkataulu-pääministeri. Kivaa oli, jess ! Jos vaiks tassunautit saisiva sponsori. Sit me mentti viäl ihmissukuloima. Oli paljo pikkusii ihmisii. Kaikkest nuarin, Kalle yks vee ei peljänny mua yhtää. Ku Kallelt kysytti, mitä hauva sanoo, Kalle vastas : " Nauuu !" Kalle sanosis sen ainaski viis kertaa. Kyl vähä masensi. Kaike kukkuraks mää onnistusi hävittämä sen punase perintöhuivi. Jenni oli tosi pahoillas. Mää e ollu. Se oli flikkoje väri.

MAKUASIOISTA EI VOI KIISTELLÄ

Tommottis sanosis Jenni isoisä Jenni äitil, ku verilättyje pääl mansikkahilloo pisti. Mää voisi sanno Jennil samat sanat. Jos mää tykkä syärä multa ja muuta kakkaa, se ei ol Jennilt poies. Ei ol muka terveellst, kattia kans ! Kyl ihmisekki joskus syävä epäterveellisesti. Nykki Jenni vetäsis iso annokse kermajäätelöö. Ja mitä mää sai ? Nualla kipo. Ei se kermaka mittä terveellist ol. Mää tiärä. Multa o puhras luannotuate. Aina puhuta, et ihmise inhimillistävä lemmikkejäs liika. Ei mua ainaska. Mää ole koira ja ylppiä siit. Mää ajattele ku koira ja mää toimi niinku koira. Mullo avara miäli ja syrä. Jenni saisis mu pualest syärä verilätyi mansikkahillol, jos haluais. Mut se saisis anta joskus mun toteutta ittiäni ; syärä multapaakui ja hevosekikkaroi.

AIKA VELIKULTA !

Ensvaikutelma o tärkiä. Se oli mu miäles tänä, ku me mentii GR: n ja Tee Äs Koo nome-päivää Maskuu. Mää pääsi samas kyyris mu sisko Lumi ja yhre ihana Aada kans. Mää oli iha kiltiste koko matka, melkke. Sitku pysährytti, ni mää näi rinkis varmaa ainaski sata kultsii. Ne oli kaik tullu fanittama mua. Mää e malttanu orotta, et takapoksi luukku olisis avattu, vaa mää tunki takaistuime selkänoja yli ja ryntäsi pihal. Siin metakas Jenni kaatusis. Sil jäi vaa pelkkä remmi kätte, ku mää tei mu aantree. Se oli täyrelline ! Jenni ja Antti huusiva molemmat Tsorroo. Kaik tiäsivä heti, kuka mää ole. Ensvaikutelma voi tehrä vaa kerra. Munt oli laitettu alottelijoitte ryhmää. Siäl oli paljo ihanii flikoi. Kyl mää ny semmoset temput ossa ja mää pääti vähä piristä turha vakavaa touhuu. Ain ko mu piti viärä se pötkylä, dami Jennil, ni mää juaksi korvat lepattae Jenni ohi. Mää luuli, et se olisis lähteny mu perää, mut ei. Eikä lähteny kouluttajakaa, Tuuli. Mää yriti monta kertaa, mutte saanu vastakaikuu. Jennil olisis pitäny olla semmone poliisitte mittari, mil oteta ylinopeut ajavii kii. Olisis mittari piipannu, ku mää suhasi. Seuraavaks oli vuaros riistaa tutustumine. Jenni melkkest yäkkäs, ku se näki niit velttoi variksii ja yhre loki raaro. Se kiältäytysis heti alkuu koskemast semmosee otuksee. Onneks Jenni kaima Jennifer reenautti mua sit. Mut mää ajatteli, ettemmää tommosist roskalinnuist viitti innostuu. Mää yllätä Jenni kesäl mökil Vinetas ja tua sil merikotka. Mää pääse varmaste lehtee. Päivä paras hetki oli, ku mää sai Eine tekemää pullaa. Mää sai niit kottikki. Mää oli päivää tosi tyytyväine. Kai Jenniki oli. Kouluttaja sanosis, ettemmää ol tyhmä. Mää olevvaa semmone velikulta. Et kyl munst viäl hyvä tulee. Kyl mää se tiärä, ja Jenniki tiätää.

TIMANTTITAPPI

Ihmine o sit kummalline otus. Voi olla, et mää ole alottanu täl samal mutinal aikasemminki. Mutku ihmine o nii kummalline. Puhuta nyssit kakkast ja pissast, sonnast, paskast, kusest, pisust, virtsast tai ulosteest. Omas se laskee semmosest reiällisest posliinitualist, jonka pohjal o vettä, ni jonnekki viämäreihi. Muinaisil roomalaisil oli jo viämärei. Ei toi nykyihmine mikkä ihme ol, vaikse nii luulee. Mökil voi olla semmone puusee. Se o iha kauhia laitos. Se o vissii hianoo elää alkukantasesti. Mut liha haeta kuitenki kaupast. Vaik viäres kasvaa hehtaaritolkul viljaa, ni leipäki osteta. Perunat saara istutettu juhannuksena ja sato korjata lokakuus, ellei pakkane ol kerenny enne. Nii, siit sonnast . Mää ole aina ihmetelly, et miks Jenni kerää mu kakka semmosee pussii. Sit se solmii pussi kauniisti ja paiskaa molokkii. Mut ny pomppas. Eile, ku Jenni oli keränny mu jätökset siihe maatuvaa pussii, ni sit se rupesis niinku leipoma sitä. Miättikä ny ! Aikune ihmine hypistelee paskapussii, ku mitäki aarret. Ja mu kakkaamine näyttää kuulemma vaikialt. Olenkmää syäny jottai ? Ainaha mää syä, multaa ja mitä milloinki. Niinku ny semmose ihmise pualikkaa pikkurilli kokose tapi, jol kuuluu hiplata kosketusnäyttöö, timanttise. Mää ole melkkest karhu. Karhul o pihkatappi, mut mul o timanttine. Murrrr !

Tsorro Horror Band

Euroviisut ja piste. Mummiälest se o hyvä juttu, ku se Kurika Pena nimipäivät menee Viinii. Vai onkse ? Kaik ova niimpal ilosii, ku kehitysvammaset ova samal viival keskivertoväestö kans. Ensteks määki oli riamuissani, mut sit mää rupesi miättimä. Mää pelkää, et suamalaiset ja sit pia kaik eurooppalaisetki nauraa niit. Et ne lähetettä sinne niinku joksiki pelleiks ja sit keskivertoihmiset saava tunte ittes paljo paremmaks. Ja sit ne osotteleva ja naurava. Siin o se vaara, ku niist viisuist o tullu semmone merkilline soukilpailu. Musiikil ei ol enää kummostaka merkityst. Viimekski se itävaltalaine miäsnaine haki mummiälest huamioo sil erikoisuurellas. Oli se kyl aika hyvä piisiki, emmääsitä, mut. Mää toivo, ettei pojil käveis huanosti. Jos Pena pändi vetäyty kisoist, ni sit mää tarjoo Tsorro Horror Pändii tilal. Se o takatukka-kultsuje hevipändi, misä me kaik soitetta rumpui hännällämme. Voi meil muutama flikka kyl olla vokalisti. Ja meit saisis naura iha vapaasti. Suami olisis varmaste uutisotsikois ain Kiinaa myäre. Mut täsä vaihees mää toivota Penal ja pojil kaikkee hyvää.

Sen pituudesta

Kaik ova kuullee sen, kui mahroto talutettava mää ole. Mää verä, ryntäile ja poukkoo. Mää e kuuntele, tottele ja ole muutenki iha kamala. Jenni laittasi mul täsä yks päivä sen mu juhlakaulapanda mun kaulaa. Yleensä mää saa se kaulaani, ku mennä kylää, tai johonki juhlallisee tilaisuutee, niinku joulurauha julistuksee. Nymme ei oltu kuiteskaa menos mihinkä ihmellisee paikkaa. Mut se, mikä o ihme, Jenni pirensi mu hihnaa pualestoist metrist kahtee ja pualee. Mu ihmispappaki oli iha ällikäl lyäty, ku se oli mua lenksuttamas. Se sanosis Jennil, et mää kulji ku unelma. Mää oli sit vissi niinku Tsorts Rois, kulla värine. Ne molemmat ihmetteli, et mitä o tapahtunu. Olemmää se pituude lisäämise jälkke Jenninki kans kulkenu kunnol. Ain sanota, ettei pituurel ol merkityst. Tosiasias sil o iha valtava merkitys. Mää anna Jenni nyssit ihmetellä vaa.

Koiratyövoimaa-ei käy !

Tänäpän oli sit se kaua orotettu Salo retki. Munst piti otta ens jouluks joulukorttikuvei. Jenni o hyvis ajois liikkeel. Tuski o erellinenkä joulu ohi, ku taas aleta reuhota seuraava kans. No, ideana oli, et mää olisisi ollu niinku poro semmose iha piäne reen eres. Se reki o mu eenoki Rasse ja Pele-setämiähe yhteine.Mul tuli paha miäli heti, ku menti Eine ja Marku tykö. Pojat oliva teljettynä makuuhuaneesee. Siin me sit haukutti toisillemme ove läpi. Ihmiset hermostusiva ja niinpä pojat saiva inhat sitruunapannat kaulaas. Mää oli iha kauhust kankia, ku mää luuli semmost, et munhunki semmone hirvitys ripustettais. Pojat hiljenivä heti ja mää kans. Emmää ny nii pöhkö ol, et mää yksikseni haukkuisi. Sit mul lyäti semmoset länket kaula. Pihal orotti se reki. Mää oli autuaa tiätämätö siit, mitä tulema piti. Sit menti pihal. Jenni piti munst kiinni ja Eine yritti kiinnittä se ree mu seljäs olevii systeemeihi kii. Se reki piti niimpal kamala ääntä, ku se lähestys, et mää sai slaaki. Mää pomppisi takatassoil nii, et rekiki oli mennä nuri. Mää riuhtosi ja veuhtosi ja raivosi. Oikiasti mää pelkäsi. Vaik mää ole alhva-uros, ni mää pelkää kaikkee uutta ja viarast. Onneks taistelus ree kans niist länkeist napsahti joku lenkki rikki. Mää oli voittanu se pero. Olemmää ennenki nahkaa napsutellu poikki. Kaks nahkaremmiiki ova entisii, ku mää vähä teutaroitti. Nii ja sit vaiks ne kuvat olisis saatu, ni seuraavaks munst oltaisis tehty ilmast koiratyävoimaa. Mää olisisi joutunu vetämä jottai mukulii niinku joku sirkuseläi. Mä ole senttäs rotukoira.

Suojeluskoira

Jenni ain fundeeraa sillo tällö semmost asiaa, et olisisiks munst suajelemaa hänt, jos sattuisis tulema joku uhkaava tilanne. Suajelisisi mää, tiätty. Tänä aamulenksul, ku oltti jo tulos kottipäi, ni mu tarkat silmät nauliintuiva semmosii merkillisii vaunuihi. Mu tarkka vaisto ilmotti mul välittömästi, et ny o vaaratilanne. Siin oli semmone tähystyskoppi pääl ja se oli peitetty kankaal nii, et siäl piilos voisis olla iha rauhas kenenkää näkemät. Siäl voisis olla kuka vaa terroristialku. Mää ole ollu ny varpaisillani ton Pariisi ja Tanska tilantee takia. Ne oliva selvästi hyäkkäysvaunut. Mää ole nähny kuvei panssarivaunuist. Noi ny oli paljo sirommat, mut terroristit ova ovelii. Mää alkasi hiipailemaa. Mää e ollu yhtä veturi. Jenni ihmetteli. Se ei nähny siin tilantees mittä vaara. Onneks mää ole olemas, suajeluskoira Tsorro. Jenni ei ol mittä pilapiirroksii piirrelly, mut voisis se tota suuvärkkiäs joskus siivota. Mua alkasis hermostutta, ku me lähestytti sitä pommikärryy. Sit mää pääti varotta Jenni ja rupesi murisema. Ja Jenni hermostusis-mul. Mää murisi ja haukkusi. Jenni kiskos ja kiskos mua kotiovee kohti. Eikä se eres haistanu, mikä kauhia haju niist kärryist nousi. Tiäs mitä uutta eitsent orintsii tai vastaavaa. " Ol ny Tsorro hiljaa ! Siäl o vauva nukkumas rattais. Ol ny jo hiljaa kele! ". Emmää ol noi hyväuskone. Kyl mää pualusta mu rakkai , sit vaiks omal henkelläni.

Szö paans, donk szö syi

Ystävyys o ihmeelline asia. Sillo merkilline voima. Sitä o mmonelaist. O ihmiste välist, ihmise ja eläime välist, sekä sit viäl eläinte välist. Mul ittelleni o kaikke tärkeint toi ihmise ja koira väline side. Mää olivvaa kahre kuukaure ikäne ja kahre kilo painone, ku mää muuti mun emo tykkö Jenni tykö. Kai maar mää pirä Jennii mun äitinä, ku se ruakkii munt, viä ulos ja harrastuksii ja antaa paljo halei ja rapsutuksii. Kyl se pittä myäs aikamoist jöötä mul. Mää kyl tarttenki kurii ja järjestyst. Emmää muute tulisis yhteiskuntakelposeks koiraks. Jenni kyl sanoo, ettei ol koira äiti, tai mamma. Olkoo Jenni sit vaa. Mu ihmine se o kuiteski, eikä kenenkää muun. Paitsi tiätty Turre vei mukanans sateenkaarisillal palase Jenni syränt. Tää Valenttiini päivä o syrämmii täys. Mut mää toivoisi, niinku kaikki missikandinaatitki ain toivoo maailmarauhaa, ni mää toivoisi niit syrämmii ja vaaleapunast hörsöö jokasee päivää. Mää en ol mikkä Renee Deskart, mut kyl määki ajattele. Joskus. Nää oliva mu aatoksii ystäväpäiväehtool armo vuanna 2015.

Tohtori Koira

Munst tulee isona eläinlääkäri. Mää ole alkanu harjottelemaa sitä praktiikkaa. Tänäpän, ku Jenni oli töis, mää huamasi et Urpo ei nää kunnol. Urpo o semmone mun kokkone Ikea pehmokultsu. Mää alkasi repimä se vasemmast silmäst semmost valkost höytyvää poies. Mää luule, et se oli jottai mätää tai muuta pahaa verta. Jenni oli kauhistunu, ku se näki Urpo Ikea sillo, ku mu operaatio oli viäl keske. Oikiastas Urpo aivotki oli olohuanee lattial. Jenni tunki kaike, minkä vaa sai, ni Urpo silmäst takas sen sissä. Jenni puhisi jottai sualistamisest. Höh, emmää ol viäl Urpo pyllyy tutkinukkaa. Jenni peljästysisi sitä, et mää olisisi syäny sitä Urpo aivomassaa. Mul olisisis voinu tulla vaiks sualitukos. Onha meil kaapis parahviiniöljyy ja parsaa, ei hättä. Mää luule, et turvallisempas o pysytellä tassuterapeuttina. Mää tiärä heti, ku Jennil o paha miäli. Mää mene pökkimää sitä mu pinkil kirsul.Tassuterapeutti Tsorro hoitaa myäs etänä, feispuuki kautta näi alkuu.

Hiihtäjä-tuo hirveä peikko

Mää pääsi tänä koirulipuistoo. Siäl oli iha hirvee meno ja möyhy. Mullisäks siäl oli tusina haukkuu. Joku iso toopemanni hyppi Jenni selkää pari kertaa. Mää nauttisi oikke, ku Jenni sähähti sil. Jenni o niimpal pelottava, ku se suuttuu oikiasti. Jenni kyl oli jo valmiiks, ku persiisee ammuttu talviunilt herätetty nalle. Mää pidi sil menomatkal taas semmose personaltreinö-pualtuntise. Se sisälsi venytyksii, käde ja hermoje. Oli sit vähä tasapainoiluaki, ku maa oli iha jääs. No mää oli mummiälest siäl puistos kyl iha viksusti. Tosa toi Jenniki nyäkyttelee. Paluumatkal mää e enää viittiny leikkii personaltreinörii. Se puisto o iha Impivaara hiihtolaru viäres. Hui jösses, ku mää peljästysi yhtä hiihtäjää. Ens kuulusis vaa semmost suihsuih-ääntä, eikä näkyny mittä. Mää jäykistysi niille sijoilleni ja jäi tuijottama sitä ääntä kohti. Sit siält tuli ihmine, jol oli jokku tikut käsis ja jalkoihi se oli sitonu jokku laurakappalat. Mää pelkäsi niimpal, et meni Jenni taakse piiloo.Kotimatka mää oli iha Jenni viäres nätisti. Mää pelkäsi, et jos niit suksijoi tulisis lissä. Ei ihme, et talvisoras venäläiset pelkäsivä Suame hiihtävii sotilait. Niilku oli suhina lisäks pyssy seljäs.

PT

Mää ajatteli täsä yks päivä tehrä Jenni iloseks. Ajatteli mää kyl vähä ittiäniki. Mää pääti ryhty sen personaali treineriks eli peeteeks. Sit ei Jenni tarttisis hypätä missä kuntosalil, vaa se saisis sen sama reeni mun kans. Mää oli iha intoo täys mu ideast, ku Jenni tuli töist. Ei se ollu hyväl pääl alualkaenkka. Oli tainnu joutunu taas olema laste poliisi. No, mää ajatteli, et nysse piristyisisis. Heti ulko-ovelt mää lähri kauhia faartti. Aika hyvi Jenni pysysis mu peräs. Mää lisäsi kiarroksii. Me painetti läpi tuule ja tuisku. Sit yhres risteykses meit oli yhtäkkiä kolme koiraa, jarrut pääl. Toine oli semmone piäni lattiamopi näköne vanha mammakoira. Toine tass oli nuari haski, poika. Mää teutaroisi ja pomppisi. Jenni tartti kaks kättä, et se sai munt pysymä aisois. Se mammakoira omistaja sanosis Jennil, et mun kiinnipitämises tarvitaa voimaa. Se oli mun tarkotuski. Se oli lihaskuntoreeni. Mää huamasi, et Jenni tosissas käytti voimaa. Ja mää reuhosi vaa. Mut Jenni ei tajunnukka asia nii.Se oli oikiasti iha superkiukkune. Ei tainnu tulla munst peeteetä. Mää ole iha Personaal Tsorro vaa. PT kuiteski.

KHOPS !

Miks mää ole tämmöne ? Miks mää ole nii villi, tottelemato ja kovapäine ? Jenni o kouluttanu mua lompsa soikeena, mut mikkää ei auta. Mut tyhmää mää en ol. Sitä mää e myännä koska. Nymmää ole sen keksiny ; Jenni täytyisis tehrä mul oma KHOPS ( koirie henkilökohtane opetussuunnitelma ). Siis sitä sopeisis Jenniki miätti, olekmää sialullisesti poikkeava, vai tarttekmää erityist tukke. Mää ole molempie kannal. Mää ole älyttömä herkkä yksilö, mu sialu o kaunis. Jos ihmekoira Turre oppisis kaike yhrel sanomisel, ni mää opi jos opi, sarannel kerral. Sit mää tarttisi KHOJKS:n ( koirie henkilökohtase opetukse järjestämist koskeva suunnitelma ). Siin oliseis tärkeimpänä ohjeena sääntö :ÄLÄ JÄTÄ KOIRAASI YKSIN EDES TYÖPÄIVÄN AJAKSI.Jos näin kurjasti kuitenki olisis, pitäisisis sanno ittes irti. Koira ja se miäleterveys enne kaikkee muuta. Ja mää täytä huhtikuus kaks vuatta. Mää en ol kertaakaa nähny KVeo: aa ( koirie varhaiskasvatukse erityisopettajaa ). En ol, vaik mää ole erityine. Mää esiti aluks mua syyttävii kysymyksii. Vääri, vääri ! Kaik o Jenni vika. Mää en ol saanu kaikkee mikä mul kuuluisis.

Tom Jones

Mää tiärä, et mää ole riahu. Tänäänki meil oli Jenni kans vetokilpailu. Mää veri ja Jenni veti. Kumma kyl , me liikutti. Tänää oli eka kerta ku Jenni uhkasis viärä mun pallit. Äiti auta ! Sit se alko mutisemaa, et kaik sukulaislapset kammoaa mua. Jenni velje lapsist Iida o iha kauhuissas näkiessäs munt. Se hyppä heti Pappa sylkky. Onnii mää yritä, ekstetiä, emmää kehtaa sannokka. Oskarin kans mää tule toime. Oskari ei pelkää mua. Me olla tasaveroset kamut. Harmi vaa ettei Oskari ol koira. Meil olis sairaaaa hauskaa. Jenni kummityttö Maria sai sätky, ku se kerra tuli meil. Mul o käytöstavat . Tottmaar mää ryntäsi tervehtimää. Näit tempauksii o useampii. Seuraus o ollu,ett juhannuksen mää ole köyre pääs. Onneks e hirtettynä. Ja syksyl, ku Jennil oli synttärit ja meil oli paljo viarai, ni mää sai viättää aikani parvekkeel. Sii sit mää oli ku eläintarha elukka. Mukula kävivä lasi takaa ihmettelemäs. Hyvä, ettei panaanii syätetty. Mua iisutti ja mää tiärä, et Jenni kävi mua sääliks. Nyt o tää uusin juttu. Pikku-Ilkka oli ollu parturis. Siin parturis o vetonaulana muaki isompi hurtta. Mää arvele, et se o joko nöffi, tai kromosomihirviö. Ilka mamma oli ihmetelly, ku Ilkka ei ollu yhtä peljänny sitä hurttaa ja kysyny sit, et miks Ilkka pelkää munt. " Tsorro ei ol kesytetty. " No o se hianoo olla leijona, eiku tiikeri. Mut mikä tiikeri o munato tiikeri ? Onk Tsounsi Tomppa antanu kastroira ittes, tuski. Ei se ainaska miltää kastraattilaulajalt kuulosta. Milt mu haukkuki sit kuulostais ? Kurkust tulis joku tsihauhaun vinkasu. TTT, Turu Tiikeri Tsorro, mialuummi täytettynä ku munatonna. Ja täytyyhä jouluna kuuluu kulkuste kilkatus.

Gregor Samsa

Mää oli tänäpän vähä niinku se Kafka hahmo, joka muuttusis koppakuariaiseks. Olikoha se oikke sittisontiaine ? No munst ei olis tullu minkäälaist ötökkää. Munst meinasis tulla kintaat. Me oltti Jenni kans äske iltalenksul. Mää vetäsi ku idiootti ( tämähä menee iha klassikkojutuks ) . Tääl Turus maa o pelkkää jäätä. Kaupunki o selvästikki alottanu säästämise asukkaittes luist. Soraa o vähä siäl sun tääl. Tai sit kaupunki( hahmoton olio ) haluaa ruuhkautta ensiavu. No ei sen välii. Jenni taas kerra nyki ja nyki siit hihnast ja mää ajatteli, et älä saamari nyi, emmää mikkä affena ol, vai olenkmää ? Mua tuljuutetti niskaläskeistäki nii, ett olisis Leyseri itkeny, jos olisis nähny. Mää oli se silmät kiaros, turkki kaks numeroo liia suureks veretty koira, joka kulki Nättäris. Sitä mää vaa, et jos joku olisis ihmetelly. Ja mää taluti semmost intiaani, joka osas vaa kaks sanaa, saatana ja perkele. Aijuu, oli kolmaski sana ; RAKKI ! Hyi olkko senttäs mitä kiältä. Ku tulti kotti, ni Jenni oli erellee Nanapuhka . Mu nysse oli iha mykkä. Se haki kaapist jottai. Mää luuli, et syätävää. Ei ollu ei. Ne oliva joulupuki nahkakintaat. Kuulemma vanhat ja kuluneet. Ens joulun pukki tarvitteis uuret. Mää ymmärsi. Mut sitä mää e ymmärtäny, miks puki kintaat oliva meil ?

Kaspari-Melkkioori-Palttasaari, missä te ootte ?

Olikoha tänä semmone pehmiä purotus arkee ? Aamulenksu tehtii jo joskus kahreksa aivois. Mää nukkusi viäl täysil, ku Jenni herätti munt. Mää e sit nuku koiraunta. Mää nuku niinku miäs, syvästi ja äänekkäästi. Sit ku oltti käppäilty siäl pakastimes, mää sai aamuruua. Seki oli nii arkist, pelkkii nappuloi. Ei voinu ku unta nährä kalkkunoist ja maksaloorist. Tämä kaik oli iha arkist, vaik tänä o pyhä. Arkist oli seki, ku Jenni lähti ja jätti munt YKSI kotti. Jenni meni Makkara-areenal kattoma jottai luistelukisoi. Mää alistusi kohtalooni. Mää oli just saanu raahattu Jenni kuamat sänkysse, ku ovi avatti. Siäl oli mu paras ihmiskaveri Oskari ja sen pikkuveli Onni. Oli siäl Jenniki ja Jenni veli ja sen vaimo ja mu ihmispappa. Ne tuliva syämä. Määki sai kalkkunaa. Sit ne taas lähti. Mitä loppiaise viattoo tämmöne o ? Mää orota tota paha Tsorro joulu viäpi-päivää. Katota sit, kui suu panna. Olisis varmaste kannattanu uhrata muutama ajatus Kasparil, Melkkiooril ja Palttasaaril. Just ni !