Suojeluskoira

Jenni ain fundeeraa sillo tällö semmost asiaa, et olisisiks munst suajelemaa hänt, jos sattuisis tulema joku uhkaava tilanne. Suajelisisi mää, tiätty. Tänä aamulenksul, ku oltti jo tulos kottipäi, ni mu tarkat silmät nauliintuiva semmosii merkillisii vaunuihi. Mu tarkka vaisto ilmotti mul välittömästi, et ny o vaaratilanne. Siin oli semmone tähystyskoppi pääl ja se oli peitetty kankaal nii, et siäl piilos voisis olla iha rauhas kenenkää näkemät. Siäl voisis olla kuka vaa terroristialku. Mää ole ollu ny varpaisillani ton Pariisi ja Tanska tilantee takia. Ne oliva selvästi hyäkkäysvaunut. Mää ole nähny kuvei panssarivaunuist. Noi ny oli paljo sirommat, mut terroristit ova ovelii. Mää alkasi hiipailemaa. Mää e ollu yhtä veturi. Jenni ihmetteli. Se ei nähny siin tilantees mittä vaara. Onneks mää ole olemas, suajeluskoira Tsorro. Jenni ei ol mittä pilapiirroksii piirrelly, mut voisis se tota suuvärkkiäs joskus siivota. Mua alkasis hermostutta, ku me lähestytti sitä pommikärryy. Sit mää pääti varotta Jenni ja rupesi murisema. Ja Jenni hermostusis-mul. Mää murisi ja haukkusi. Jenni kiskos ja kiskos mua kotiovee kohti. Eikä se eres haistanu, mikä kauhia haju niist kärryist nousi. Tiäs mitä uutta eitsent orintsii tai vastaavaa. " Ol ny Tsorro hiljaa ! Siäl o vauva nukkumas rattais. Ol ny jo hiljaa kele! ". Emmää ol noi hyväuskone. Kyl mää pualusta mu rakkai , sit vaiks omal henkelläni.