Aarteenetsintää

Mää pääsi tänäpän koiruuspuistoo. Ens mää oli siäl iha yksi. Jennii ei lasketa. Mää vahtasi aitaukse yhres nurkas ja kannatti se. Mu kaveriks tuli Roope, kuusvuatias semmone joku piän koiruus. Me juastii ku pualpohjatut. Mää juaksi nii täysil, et semmoses jyrkäs kurvis mu takatassut supas tyhjää ja mää meni mukkelismakkelis maaha. Sikaanit oliva piäles. Jenni meinasis saara syrähalvaukse, ku se luuli ensteks, et mu takapää petti. Onneks se tajus, et syynä oliva mu virhearvioinnit massast ja nopeurest ja Pytakoraa teoreemast ja maa vetovoimast. Sit mul tuli hirvee naskis. Se tarkottaa kakkahätää. Mää meni kentlemannina kauemmas ihmisist, ku Jenni ain valittaa, et mu kakka haisee silt itteltäs. Kyl paska o pilal jollei se haise, sanosis Jenni kumisetäki aikoinas, ku viäl maan pääl teki kepposii. No mää änkesi ja punkesi semmose lehtimato pääl mu lorti. Kakkaa o kahta sortti, prutikka ja lortti. Mää leiposi jälkimmäise. Jenni oli tapittanu silmä kovanas mu toimintaa ja hyäkkäs ku hyeena mu kakka kimppuu. Mut se ei löytäny sitä. Siin se sit kulki kumaras varti verra, mut turhaa. Lortti oli maastoutunu hyvi. Sit puistoo tuli kolmaski koira. Sen isäntä kysys Jennilt,et onk jottai tärkiää hukas. Ja mää hänniti, et älä vaa vastaa, mut turhaa. Jenni sanos iha pokkana, et kakka o hukas. Kyl mää häpesi. Iso ihmine ettii sontaa ja kerää sitä pussii. Tätä keräämisintoo mää ole aikasemminki ihmetelly, enkä viäläkää ol sitä ymmärtäny. Mää luule, et jos joskus ova rahat piukil, ni mää väännä kikkara Jenni lompakkoo. Siin olis aarret kerraksee.