Hiihtäjä-tuo hirveä peikko

Mää pääsi tänä koirulipuistoo. Siäl oli iha hirvee meno ja möyhy. Mullisäks siäl oli tusina haukkuu. Joku iso toopemanni hyppi Jenni selkää pari kertaa. Mää nauttisi oikke, ku Jenni sähähti sil. Jenni o niimpal pelottava, ku se suuttuu oikiasti. Jenni kyl oli jo valmiiks, ku persiisee ammuttu talviunilt herätetty nalle. Mää pidi sil menomatkal taas semmose personaltreinö-pualtuntise. Se sisälsi venytyksii, käde ja hermoje. Oli sit vähä tasapainoiluaki, ku maa oli iha jääs. No mää oli mummiälest siäl puistos kyl iha viksusti. Tosa toi Jenniki nyäkyttelee. Paluumatkal mää e enää viittiny leikkii personaltreinörii. Se puisto o iha Impivaara hiihtolaru viäres. Hui jösses, ku mää peljästysi yhtä hiihtäjää. Ens kuulusis vaa semmost suihsuih-ääntä, eikä näkyny mittä. Mää jäykistysi niille sijoilleni ja jäi tuijottama sitä ääntä kohti. Sit siält tuli ihmine, jol oli jokku tikut käsis ja jalkoihi se oli sitonu jokku laurakappalat. Mää pelkäsi niimpal, et meni Jenni taakse piiloo.Kotimatka mää oli iha Jenni viäres nätisti. Mää pelkäsi, et jos niit suksijoi tulisis lissä. Ei ihme, et talvisoras venäläiset pelkäsivä Suame hiihtävii sotilait. Niilku oli suhina lisäks pyssy seljäs.