TIMANTTITAPPI

Ihmine o sit kummalline otus. Voi olla, et mää ole alottanu täl samal mutinal aikasemminki. Mutku ihmine o nii kummalline. Puhuta nyssit kakkast ja pissast, sonnast, paskast, kusest, pisust, virtsast tai ulosteest. Omas se laskee semmosest reiällisest posliinitualist, jonka pohjal o vettä, ni jonnekki viämäreihi. Muinaisil roomalaisil oli jo viämärei. Ei toi nykyihmine mikkä ihme ol, vaikse nii luulee. Mökil voi olla semmone puusee. Se o iha kauhia laitos. Se o vissii hianoo elää alkukantasesti. Mut liha haeta kuitenki kaupast. Vaik viäres kasvaa hehtaaritolkul viljaa, ni leipäki osteta. Perunat saara istutettu juhannuksena ja sato korjata lokakuus, ellei pakkane ol kerenny enne. Nii, siit sonnast . Mää ole aina ihmetelly, et miks Jenni kerää mu kakka semmosee pussii. Sit se solmii pussi kauniisti ja paiskaa molokkii. Mut ny pomppas. Eile, ku Jenni oli keränny mu jätökset siihe maatuvaa pussii, ni sit se rupesis niinku leipoma sitä. Miättikä ny ! Aikune ihmine hypistelee paskapussii, ku mitäki aarret. Ja mu kakkaamine näyttää kuulemma vaikialt. Olenkmää syäny jottai ? Ainaha mää syä, multaa ja mitä milloinki. Niinku ny semmose ihmise pualikkaa pikkurilli kokose tapi, jol kuuluu hiplata kosketusnäyttöö, timanttise. Mää ole melkkest karhu. Karhul o pihkatappi, mut mul o timanttine. Murrrr !