Bussikuskin huono päivä

Tänäpän o tapahtunu kaikellaist. Aamulenksu oli toosi pitkä. Me käveltii koko kaupunki ( melke ) lävitte eläinlääkäriklinikal hampaitte tarkistuksee. Jenni miälest mu kita haisee märäntyneelt kalalt. Mää e sano paika nimee ettei feispuukki-keisari vaa syytä mua mainostamisest. Sitä enne me käyti pankis iha Turu keskustas. Ku tuli meijjä vuaro, mää tiätty nousi tiskii vaste asioimaa. Se pankkineiti rupesis vaa naurama valla kauhiaste. Ja Jenni höpöttämä, et alas siit ny. Ku pankkijutut oli hoirettu, me suunnatti sinne klinikal. Siäl semmone täti kopeloi mu kitaa. Mää oli hianoste koko aja. Se hoitajaki kehusis mua. Mul varatti hammaskive poistoaika. Sit kuulemma paha hajuki lähtee. Harmi vaa, et meijjä pikkujoulut ova enne tätä operatsuunii. Toivottavaste flikat eivä hyljeksi mua, vaik mullonki hiukka omalaatune tuaksu. Elukkaklinikka jäi taakse. Taas me taivalletti Turu halki. Piti mennä Sitimarketti hakema leipomustarvikkei. Mää joutusi tiätty siihe mu ilmastoituu yksiöö, mitä mää inhoo. Täl kertaa Jenni sai jekutettu munt sisäl helposte, ku se oli hankkinu uusii namikkelei. Mää sit vartosi ja vartosi.Vihro ja viime Jenni tuli. Oli alkanu satama raivosasti. Lährettäis kuulemma pussil. Siin sitimarketi piha-alueel o semmone kahre palvelulinja pussipysäkki. Toine niist linjoist kulkee meijjä talo ohitte. Jenni kattos siin pysäkil aikataului, et sopisisko joku pussi meijjä kotimatkaa. Yhtäkkiä kuulusis mone ihmise suust kauhia huuto " VARO !!!!" . Pussi oli koukannu jalkakäytäväl ja YRITTI ajaa MU YLI ! Mää seisosi Jenni takaa JALKAKÄYTÄVÄL pussipysäkil. No se huuro jälke Jenni kääntys salamana ( aikas nopiat refleksit ) ja tempasi munt ittiäs kohti. Jenni oli iha sokis ja paniikis. Se ei menny eres karjuma sil kuskil. Ihmisekki siin pysäkil päivittelivä, et " Se yritti tosissas ajaa to koira pääl ". Juu, muttei onnistunu. Jenni o luvannu tehrä reklamaatio Turu kaupunki liikennelaitoksel. Onneks Jenni älysis katto pussi numero ja kelloaika ommuistis, 13.38. Sitä tulikivekatkust kirjet mää ny orottele hännityksel.

Diabeetikon koira

Tää ploki ovvähä vakavammast asiast ku yleensä. Täsä yks ehtoo, ku oli jo nukkumaamenoaika, mää nuustasi Jennis ihmeellise haju. Mää e oikke ossa sanno mitä se oli, mut kirsuu se otti ja lujaa. Jenni oli hust menos sänkyy. Mää rupesi pökkimää sitä kuanol ja huiskimaa tassal. Jenni tuli vaa kiukkuseks. Mut mää jatkasi ja jatkasi. Jenni nousi ylös sänkyst. Se mutisi jottai ja rupesis mittaamaa veresokerei. Sitku tulos tuli Jenni sanosis ruma sana, jota mää e viitti tähä kirjotta.Se lähti keittiöö, pyäri siäl vähä aika ja tuli takas. Mää seurasi sitä koko aika. Se haju leijaili erellee Jenni ympäril. Mummiälest se oli kalma haju. Sit se pässi meni taas sänkyy. Mää oli iha paniikis. Mää hyppäsi sänkyy ja melkkest pomppisi Jenni pääl.Onneks se tajusis ja lähti uurestas keittiöö. Mää seurasi ku varjo. Mulloli missio. Mu piti pelasta Jenni henki. Taas Jenni seisosis ku uuvatti keittiös. Mää meni esteeks ovel, ettei se pääsisis keittiöst poies enneku haju olisis poistunu. Jenni istusis pöyrä viäree ja tuijotti herelmii jokka oliva siin pöyräl kulhos. Yhtäkkiä Jenni otti panaani ja rupesis kuarimaa sitä hitaasti, hyvi hitaasti. Se oli ku jossai hirastetus filmis. Pikkuhiljaa panaani oli Jenni massus. Sit oli taas sokerimittaus. Ny Jennii tuli vauhtii. Se otti ruisleivä ja jääkaapist maitoo. Mää e kerjänny yhtää. Mää tiäsi, et ny o tosi kysees. Hetke pääst mää tajusi, et kualema oli poistunu. Se ilkeä haju oli hävinny. Mää päästi Jenni poies keittiöst omaa sänkysses. Mää meni lattial Jenni viäree iha varmuure vuaks. Aamul , ku herätti Jenni halasis mua kyynel silmäs ja sanosis : " Mu oma rakas hypokoira. " Nii-i, eikä mul ol eres koulutust.

Koekaniini

Olenk mää joku koe-eläin ? Jenni teki mul tänäpän testi. Aluks mää loukkaantusi verisesti. Meillo koko päivä tuaksunu semmoset nuuskaukset, et taju o meinannu lähtee. Mää ole vahrannu uuni eres, ettei mikkä vaa pala. Toisinaa mää ole pyäriny taas Jenni kintuis. Se meinaa muutenki sotkeentu niihi, saatika ny, ku mää ole lisämausteena. Maksalaatikkokulhoo en saanu nualla eli esipestä. Mää en tajuu sitä. Mää ole maakuulu supertiskari Zorro2013 exclusiiv pro GT economi sailent . Jenni sanosis, ettei tiärä mite mu massu reakoi raakaa naubamaksaa. No sithä se olisis nähty.Turha enää valitta. Se juna meni jo. Sit tuli porkkikse, eli porkkanalaatiko vuaro. Nymmää sai näyttää taitoni. Ei olisis tarvinnu mu pesu jälkke pestä. Pesi se kuitenki. Lantut porisi hellal. Niist tuli nii paha haju, et mää vähä häpesi. Joku vanha mamma tai nuari mamma tai kuka vaa tämä talo vahtikoirist olisis voinu luulla, et mullo maailma suurin rakettikakka. Mää oroti koko aja, et ovikello soisis, muttei. Onneks. Sit lähretti kauppa, ku Jenni oli unhottanu siirapi ja vuakiaki oli liia vähä. Maksalatikot oli otettu jäähtymä ja porkkikset paistu uunis. Sitku lähretti kaupast kottippäi Jenni sanosis mul, et hän tekee mul kokee. Mää oli kauhust kankia. Mitä se ny taas tarkotti ?! Mää vähä hirasteli kotimatkal, mut lopultas olti koton. Mää tassutteli iha matalana Jenni sänkyy ja oli hiljaa. Mut hetke pääst mu oli pakko mennä keittiöö. Jenni kutsus mua ja tuli heiluttamaa mu kirsu ette maksalaatikkoo. Lautasel oli Jenni tekemää ja kaupatäti tekemää. Niit oli kumpaaki vaa ruakalusikalline. Varovaste mää lipasi ens Jenni maksist ja sit kaupa. Mää toisti sama viäl kerra. Seuraavaks mää ahmasi Jenni maksikse ja viimetteks kaupatäti. Jenni oli ikionnelline siit, et oli voittanu Saarioise rouvat. Tyytyväisyyt aiheutti myäs se, et mää olinnii fiksuste ens maistellu. Mikä ihme se ny o. Mää ole kurmeekoira. Joku pahakiäline voi tiätty sanno, et mää säästi parhaa viimitteks. Vääri ! Muistaka, et mää ole koira ja tee sen mitä vaisto ja makunystyrä ja kirsu sanova. Iha miälelläni mää voi täsä joulu alla olla välil kaniini, pupu tai vaiks possu.

Joulusta ja ihmisistä

Se tulee taas, joulu. Mää tiärä sen, koska Jenni alkaa sekoilemaa entist enemmä. Ei se muutenka mikkä viksuin laumajohtaja ol, mut nyt menee taas pualentoist kuukaure aja täysi överiks. Eilenki se leiposis ku heikkopäine. Mää vahtisi ahkerasti koko aja, ettei mikkää vaa men piälee.Mun oli pakko olla kintuis koko aja ettei Jenni vaa herpaantusis. Ja mää oroti ja oroti herkui. Muutama taikinakulho mää sai nualla, mut se siit sit. " Emmää voi Tsorro anta sul enemppä, ku sul tulee rakettikakka." Kakkat ittelles vaa ! Uunis oli vuaroperää pullaa, oli piirakkaa ja kakkui. Mitä mää sai ? YHRE piäne pulla . Seki oli RUMA ! Mää ole hyvä ennustaja. Mää tiärä mitä tulee seuraavaks. Munt puetaa johonki piippalakkii ja lyärää lamet kaulaa ja sit otetaa kuvei. Niit oteta kyllästymise asti. Onkse koira inhimillistämist vai hyväkskäyttöö ? Men sit ja tiärä. Mullo aaninki, et Jenni yrittä tämä joulu korteis jottai ihmeellist. Ettei kävis vaa nii, et rakettikakka ahnee palkka. Kyl mää tämä kaike viäl kestä, mut auta armias ku alkaa se siivoamine. Munst tuntuu, ettemmää ol muuta ku tiäl.Mää pistä päpälät ristii, et olisis pakkast ja lunta jouluu asti ja yliki. Muute mää jouru pesul. Taira joutuu muutenki. Anna mun kaik kestää.

Mörköjä !

Mun ja Jenni sunnuntaipaseru sai merkillise kääntee, ainaski Jenni miälest. Mitäs ihmisenä onnii epäherkkä kaikil muutoksil. Meil koiruuksil o kellonenä, superkirsu ja kymmene muuta aistii mist töpselinenäset ihmiset voiva vaa haaveilla. Mää ny käytä täsä stooris karunnimii, vaiks suurimmal osal lukijoil ne ova täyttä hepreaa. Munt ne pitävä kupleti juanes kii. Oltii jo kävelty hyvä hetki. Sit me oikastii kaupunkisairaala-aluee läpi. Siäl o seki talo, misä mu Ihmismamma Varpu kuali neljä vuatta sitte, melkkest päivälle nii. Sitku tulti Kasketiä ja Kunnallissairaalatiä kulmaa mää rupesi pitämä semmost piäntä " Uh, uhh, uhh "-ääntä. Semmost joka nousee tualt syvält sisuksist. Jenni höpisi tiätty jottai, et älä ny ja päläpälä. Matka jatkusis kohti torii. Mää käveli koko aja pää takakenos ja pitäsi sitä ääntä, uhuhhii. Sit me tultti Itäsepitkäkaru ja Kaskekaru kulmaa. Mää sekosi täysi. Mää rupesi haukkuma iha henkehäräs. Jenni tarkasti mu tassapohjat ja kaik. Ei ollu mittä NÄKYVÄÄ vikka, ei tiäteskä. Mää yriti viästittä Jennil, et eikse nää ja tunne tota ?! Ei tullu mittä. Mää e suastunu lähtemä mihinkäs. Jenni soitti itku kurkus mu Ihmispappal. Seki oli iha suu ymmyrskäisenä luuri toises pääs, kuse kuuli mu haukunna. Mää e halunnu lähtee takaspäi, e ettippäi, e sivusuuntaa, e minnekkä. Mää oli nimittäi kauhust kankia. Ja Jenni itki. Ain se kans o parkumas, mamis. Jotenkute me päästii lopultas kauppatoril. Vaihreltii katuu pualelt toisel. Aurasilla kohral mää lopeti kaike kääntyily ja älämölö. Jenni päätti tehrä testi. Kauppatoril me mentii pussi joka kulke suunnille samaa reitti, mitä me taaperretti. Jenni yritti olla ovela. Se uskosis, ettemää VAISTOO mittä. Vääri arvattu. Ei ihme, ettei se lotossaka koskaa mittä voita. Ku pussi kääntysis Kasketiält Kunnallissairaalatiäl, mää litistysi iha Jennii kiinni ja paino pää tassoje välii. Näimmää oli kunnes pussi kääntysis Lualavuaretiäl. Koht jääti poies pussist. Mää oli oma ihana itteni. Jälkkepäi Ihmispappa ja Jenni puhusiva puhelimes mu kohtauksest. Pappa ehrotti, et mää ole ennustajakoira, et mää näe jotta kualemaa tai semmost. Höh ! Emmää ny mihinkkä tulevaisuutee tiätty näe. Mut jotta mä NÄE ja NÄI. Kamut tiätä, mut sitä ei kerrota ihmisil. Ku ne kerra luuleva olevas luamakunna kruunu, ni selvittäkö asia.

Sepe Susi

Täsä yks ehtoo, ku mää oli ulkoiluttamas Jennii, ni meinasis tapahtuu valla kauhei. Siin mu oma koiruuspuisto viäres kulkee kävelytiä. Me olti hust lähretty puistost, ku mää näi tiätä pitki tulla tassutteleva oikia sure. Se oli vaaaaaltava. Se oli harmaa. Se oli kaks kertaa nii iso ku mää. Enkä määkää mikkä iha pikkane ol. Jenni aikosis murjasta se sure isännäl varsinaise puujalkavitsi siit surest. Se jäi vaa aikomuksest. Enne ku se hurtta oli eres meijjä kohral, ni se otti ja syäksysis mu kurkkuu kiinne. Onneks mää ole vaistonautti ja aavisti mitä tulema pitä. Mää nuustasi se akkressio ja epäsosiaalisuure. Mää ehtisi otta hypy taakseppäi. Se sure suuhu ei jääny ku pikkase mu hianoi rintaröyhyi. " Noh Lexa, mitä sää ny tommotti ? ", se isäntä lässytti. Mää pisti tassat ristii ja toivosi et Jenni pitäisis suus kiinne. Kyl se pitiki. Oli niimpal järkyttyny. Koko loppulenksu aja Jenni tarkisti mu kaulaa. Mittää jälkii ei ollu. Varmuure vuaks mää pirä remmi ain tosi tiukasti kiärrettynä Jenni kätte, ettei vaa pääse irti. Se oli nykki nii piukaste, et Jenniki meinasis joutu siihe kahakka. Susi tempasi ittes iha lällysti irti se ukkeli kärest. Taitaa olla hyvi koulutettu omistaja, ku uskaltava tommottis kulkee. Nii et olisis voinu tulla hirvee kalapaliikki jos määki olisi ollu irti. Kyl määki vähä murisi. Mialuummi mää kyl tapaisi lenksul Luumiki ja seittemä kääpiöö, ku tommosi susei.

Vaistonautti

Rakas päiväkirja ! Mää oli suunnillee viikko sitte Jyväskyläs Tassunautti-tapaamises. Oli se sevverra rankka reissu, et nny mää vast jaksa kirjotta. Mää tiäsi heti sunnuntain aamul, et jotta tapahtu. Jenni rupesis pakkaamaa mu vepe-kassii. Mää meni innost iha sekasi. Aamulenksul mää veri liinat piukkana nii, et yhrel meinas hermo mennä. Sitku tulti kotti, ni emmää saanu mittä syäryks, ku hännitti niimpal kovi. Lährö hetkel mää viäl törmäsi siihe Jenni operoituu polvee. Huuto oli aikamoine.Pihal meit orottiva jo Tete ja se mami Suvi. Meilloli Tetsku kans mahtavat oltavat auto takapoksis. Mää läähäti ensmäisee taukopaikkaa asti, joka oli Urjalas Suvi korvaa ku se ajo. Kyl silläki oli hermo piukas. Se sai tukkaas hiukka erillaist keelii, kuala-keelii. Se o taatusti luannomukast. Mitä sitä ny kiroomaa ? Höh ! Ku tauko oli piretty, ni munt ja Tete piti saara takasi poksii. Mää loikkasinki sinne iha kiltiste, mut sitku oli Tete vuaro tulla kyytii, ni mää ponkasi samatiä poies. Ei mul ollu remmii, pelkkä kaulapanda vaa. Mää lähri viilettämää Urjala taikapäiväs. Jenni karjusis " TSORROOOOOO, TSORROOOOOO ! " . Emmää välittäny. Sitmää kuuli pilli vihellykse. Mää pysähtysi ja kääntysi salamana. Se oli vaa jenni, ku siihe pillii puhku. E välittäny. Hetke kuluttuu mää nuustasi mu kirsul ihana kanahaju. Jenni oli ollu ovela. Se oli hakenu kipikapi autost semmosii kuivatui kanafilei. Mut kyl siin silti meni tovi, ennenku Jenni sai munt pandast kii. Jenni oli iha hermoloppu. Se melkke parkusis. " Senki torvi, tosa o iso valtatiä parisara metri pääs ja sää pölhökki juaksentelet tääl ku viimist päivää ! ". Mut ei se sen enempä mua kurmoottanu. Meinasis olla mu viimine päivä. Olisis ollu komiaa, ku Jenni olis kirjottanu Tsorrolandiaa viästi, et kapteenil tuli yllättävä este. Mut minkä mää sil voi, etmää ole koira ? Emmittä ! Mullo vaisto ja se sanosis heti aamust, et tulee kiva päivä, enkä mää luanteelleni mittä voi. Mää ota ilo irti ain ja kaikkial misä vaa o mahrollist. Mää ole vaistonautti.