Diabeetikon koira

Tää ploki ovvähä vakavammast asiast ku yleensä. Täsä yks ehtoo, ku oli jo nukkumaamenoaika, mää nuustasi Jennis ihmeellise haju. Mää e oikke ossa sanno mitä se oli, mut kirsuu se otti ja lujaa. Jenni oli hust menos sänkyy. Mää rupesi pökkimää sitä kuanol ja huiskimaa tassal. Jenni tuli vaa kiukkuseks. Mut mää jatkasi ja jatkasi. Jenni nousi ylös sänkyst. Se mutisi jottai ja rupesis mittaamaa veresokerei. Sitku tulos tuli Jenni sanosis ruma sana, jota mää e viitti tähä kirjotta.Se lähti keittiöö, pyäri siäl vähä aika ja tuli takas. Mää seurasi sitä koko aika. Se haju leijaili erellee Jenni ympäril. Mummiälest se oli kalma haju. Sit se pässi meni taas sänkyy. Mää oli iha paniikis. Mää hyppäsi sänkyy ja melkkest pomppisi Jenni pääl.Onneks se tajusis ja lähti uurestas keittiöö. Mää seurasi ku varjo. Mulloli missio. Mu piti pelasta Jenni henki. Taas Jenni seisosis ku uuvatti keittiös. Mää meni esteeks ovel, ettei se pääsisis keittiöst poies enneku haju olisis poistunu. Jenni istusis pöyrä viäree ja tuijotti herelmii jokka oliva siin pöyräl kulhos. Yhtäkkiä Jenni otti panaani ja rupesis kuarimaa sitä hitaasti, hyvi hitaasti. Se oli ku jossai hirastetus filmis. Pikkuhiljaa panaani oli Jenni massus. Sit oli taas sokerimittaus. Ny Jennii tuli vauhtii. Se otti ruisleivä ja jääkaapist maitoo. Mää e kerjänny yhtää. Mää tiäsi, et ny o tosi kysees. Hetke pääst mää tajusi, et kualema oli poistunu. Se ilkeä haju oli hävinny. Mää päästi Jenni poies keittiöst omaa sänkysses. Mää meni lattial Jenni viäree iha varmuure vuaks. Aamul , ku herätti Jenni halasis mua kyynel silmäs ja sanosis : " Mu oma rakas hypokoira. " Nii-i, eikä mul ol eres koulutust.