Koekaniini

Olenk mää joku koe-eläin ? Jenni teki mul tänäpän testi. Aluks mää loukkaantusi verisesti. Meillo koko päivä tuaksunu semmoset nuuskaukset, et taju o meinannu lähtee. Mää ole vahrannu uuni eres, ettei mikkä vaa pala. Toisinaa mää ole pyäriny taas Jenni kintuis. Se meinaa muutenki sotkeentu niihi, saatika ny, ku mää ole lisämausteena. Maksalaatikkokulhoo en saanu nualla eli esipestä. Mää en tajuu sitä. Mää ole maakuulu supertiskari Zorro2013 exclusiiv pro GT economi sailent . Jenni sanosis, ettei tiärä mite mu massu reakoi raakaa naubamaksaa. No sithä se olisis nähty.Turha enää valitta. Se juna meni jo. Sit tuli porkkikse, eli porkkanalaatiko vuaro. Nymmää sai näyttää taitoni. Ei olisis tarvinnu mu pesu jälkke pestä. Pesi se kuitenki. Lantut porisi hellal. Niist tuli nii paha haju, et mää vähä häpesi. Joku vanha mamma tai nuari mamma tai kuka vaa tämä talo vahtikoirist olisis voinu luulla, et mullo maailma suurin rakettikakka. Mää oroti koko aja, et ovikello soisis, muttei. Onneks. Sit lähretti kauppa, ku Jenni oli unhottanu siirapi ja vuakiaki oli liia vähä. Maksalatikot oli otettu jäähtymä ja porkkikset paistu uunis. Sitku lähretti kaupast kottippäi Jenni sanosis mul, et hän tekee mul kokee. Mää oli kauhust kankia. Mitä se ny taas tarkotti ?! Mää vähä hirasteli kotimatkal, mut lopultas olti koton. Mää tassutteli iha matalana Jenni sänkyy ja oli hiljaa. Mut hetke pääst mu oli pakko mennä keittiöö. Jenni kutsus mua ja tuli heiluttamaa mu kirsu ette maksalaatikkoo. Lautasel oli Jenni tekemää ja kaupatäti tekemää. Niit oli kumpaaki vaa ruakalusikalline. Varovaste mää lipasi ens Jenni maksist ja sit kaupa. Mää toisti sama viäl kerra. Seuraavaks mää ahmasi Jenni maksikse ja viimetteks kaupatäti. Jenni oli ikionnelline siit, et oli voittanu Saarioise rouvat. Tyytyväisyyt aiheutti myäs se, et mää olinnii fiksuste ens maistellu. Mikä ihme se ny o. Mää ole kurmeekoira. Joku pahakiäline voi tiätty sanno, et mää säästi parhaa viimitteks. Vääri ! Muistaka, et mää ole koira ja tee sen mitä vaisto ja makunystyrä ja kirsu sanova. Iha miälelläni mää voi täsä joulu alla olla välil kaniini, pupu tai vaiks possu.

Joulusta ja ihmisistä

Se tulee taas, joulu. Mää tiärä sen, koska Jenni alkaa sekoilemaa entist enemmä. Ei se muutenka mikkä viksuin laumajohtaja ol, mut nyt menee taas pualentoist kuukaure aja täysi överiks. Eilenki se leiposis ku heikkopäine. Mää vahtisi ahkerasti koko aja, ettei mikkää vaa men piälee.Mun oli pakko olla kintuis koko aja ettei Jenni vaa herpaantusis. Ja mää oroti ja oroti herkui. Muutama taikinakulho mää sai nualla, mut se siit sit. " Emmää voi Tsorro anta sul enemppä, ku sul tulee rakettikakka." Kakkat ittelles vaa ! Uunis oli vuaroperää pullaa, oli piirakkaa ja kakkui. Mitä mää sai ? YHRE piäne pulla . Seki oli RUMA ! Mää ole hyvä ennustaja. Mää tiärä mitä tulee seuraavaks. Munt puetaa johonki piippalakkii ja lyärää lamet kaulaa ja sit otetaa kuvei. Niit oteta kyllästymise asti. Onkse koira inhimillistämist vai hyväkskäyttöö ? Men sit ja tiärä. Mullo aaninki, et Jenni yrittä tämä joulu korteis jottai ihmeellist. Ettei kävis vaa nii, et rakettikakka ahnee palkka. Kyl mää tämä kaike viäl kestä, mut auta armias ku alkaa se siivoamine. Munst tuntuu, ettemmää ol muuta ku tiäl.Mää pistä päpälät ristii, et olisis pakkast ja lunta jouluu asti ja yliki. Muute mää jouru pesul. Taira joutuu muutenki. Anna mun kaik kestää.

Mörköjä !

Mun ja Jenni sunnuntaipaseru sai merkillise kääntee, ainaski Jenni miälest. Mitäs ihmisenä onnii epäherkkä kaikil muutoksil. Meil koiruuksil o kellonenä, superkirsu ja kymmene muuta aistii mist töpselinenäset ihmiset voiva vaa haaveilla. Mää ny käytä täsä stooris karunnimii, vaiks suurimmal osal lukijoil ne ova täyttä hepreaa. Munt ne pitävä kupleti juanes kii. Oltii jo kävelty hyvä hetki. Sit me oikastii kaupunkisairaala-aluee läpi. Siäl o seki talo, misä mu Ihmismamma Varpu kuali neljä vuatta sitte, melkkest päivälle nii. Sitku tulti Kasketiä ja Kunnallissairaalatiä kulmaa mää rupesi pitämä semmost piäntä " Uh, uhh, uhh "-ääntä. Semmost joka nousee tualt syvält sisuksist. Jenni höpisi tiätty jottai, et älä ny ja päläpälä. Matka jatkusis kohti torii. Mää käveli koko aja pää takakenos ja pitäsi sitä ääntä, uhuhhii. Sit me tultti Itäsepitkäkaru ja Kaskekaru kulmaa. Mää sekosi täysi. Mää rupesi haukkuma iha henkehäräs. Jenni tarkasti mu tassapohjat ja kaik. Ei ollu mittä NÄKYVÄÄ vikka, ei tiäteskä. Mää yriti viästittä Jennil, et eikse nää ja tunne tota ?! Ei tullu mittä. Mää e suastunu lähtemä mihinkäs. Jenni soitti itku kurkus mu Ihmispappal. Seki oli iha suu ymmyrskäisenä luuri toises pääs, kuse kuuli mu haukunna. Mää e halunnu lähtee takaspäi, e ettippäi, e sivusuuntaa, e minnekkä. Mää oli nimittäi kauhust kankia. Ja Jenni itki. Ain se kans o parkumas, mamis. Jotenkute me päästii lopultas kauppatoril. Vaihreltii katuu pualelt toisel. Aurasilla kohral mää lopeti kaike kääntyily ja älämölö. Jenni päätti tehrä testi. Kauppatoril me mentii pussi joka kulke suunnille samaa reitti, mitä me taaperretti. Jenni yritti olla ovela. Se uskosis, ettemää VAISTOO mittä. Vääri arvattu. Ei ihme, ettei se lotossaka koskaa mittä voita. Ku pussi kääntysis Kasketiält Kunnallissairaalatiäl, mää litistysi iha Jennii kiinni ja paino pää tassoje välii. Näimmää oli kunnes pussi kääntysis Lualavuaretiäl. Koht jääti poies pussist. Mää oli oma ihana itteni. Jälkkepäi Ihmispappa ja Jenni puhusiva puhelimes mu kohtauksest. Pappa ehrotti, et mää ole ennustajakoira, et mää näe jotta kualemaa tai semmost. Höh ! Emmää ny mihinkkä tulevaisuutee tiätty näe. Mut jotta mä NÄE ja NÄI. Kamut tiätä, mut sitä ei kerrota ihmisil. Ku ne kerra luuleva olevas luamakunna kruunu, ni selvittäkö asia.

Sepe Susi

Täsä yks ehtoo, ku mää oli ulkoiluttamas Jennii, ni meinasis tapahtuu valla kauhei. Siin mu oma koiruuspuisto viäres kulkee kävelytiä. Me olti hust lähretty puistost, ku mää näi tiätä pitki tulla tassutteleva oikia sure. Se oli vaaaaaltava. Se oli harmaa. Se oli kaks kertaa nii iso ku mää. Enkä määkää mikkä iha pikkane ol. Jenni aikosis murjasta se sure isännäl varsinaise puujalkavitsi siit surest. Se jäi vaa aikomuksest. Enne ku se hurtta oli eres meijjä kohral, ni se otti ja syäksysis mu kurkkuu kiinne. Onneks mää ole vaistonautti ja aavisti mitä tulema pitä. Mää nuustasi se akkressio ja epäsosiaalisuure. Mää ehtisi otta hypy taakseppäi. Se sure suuhu ei jääny ku pikkase mu hianoi rintaröyhyi. " Noh Lexa, mitä sää ny tommotti ? ", se isäntä lässytti. Mää pisti tassat ristii ja toivosi et Jenni pitäisis suus kiinne. Kyl se pitiki. Oli niimpal järkyttyny. Koko loppulenksu aja Jenni tarkisti mu kaulaa. Mittää jälkii ei ollu. Varmuure vuaks mää pirä remmi ain tosi tiukasti kiärrettynä Jenni kätte, ettei vaa pääse irti. Se oli nykki nii piukaste, et Jenniki meinasis joutu siihe kahakka. Susi tempasi ittes iha lällysti irti se ukkeli kärest. Taitaa olla hyvi koulutettu omistaja, ku uskaltava tommottis kulkee. Nii et olisis voinu tulla hirvee kalapaliikki jos määki olisi ollu irti. Kyl määki vähä murisi. Mialuummi mää kyl tapaisi lenksul Luumiki ja seittemä kääpiöö, ku tommosi susei.

Vaistonautti

Rakas päiväkirja ! Mää oli suunnillee viikko sitte Jyväskyläs Tassunautti-tapaamises. Oli se sevverra rankka reissu, et nny mää vast jaksa kirjotta. Mää tiäsi heti sunnuntain aamul, et jotta tapahtu. Jenni rupesis pakkaamaa mu vepe-kassii. Mää meni innost iha sekasi. Aamulenksul mää veri liinat piukkana nii, et yhrel meinas hermo mennä. Sitku tulti kotti, ni emmää saanu mittä syäryks, ku hännitti niimpal kovi. Lährö hetkel mää viäl törmäsi siihe Jenni operoituu polvee. Huuto oli aikamoine.Pihal meit orottiva jo Tete ja se mami Suvi. Meilloli Tetsku kans mahtavat oltavat auto takapoksis. Mää läähäti ensmäisee taukopaikkaa asti, joka oli Urjalas Suvi korvaa ku se ajo. Kyl silläki oli hermo piukas. Se sai tukkaas hiukka erillaist keelii, kuala-keelii. Se o taatusti luannomukast. Mitä sitä ny kiroomaa ? Höh ! Ku tauko oli piretty, ni munt ja Tete piti saara takasi poksii. Mää loikkasinki sinne iha kiltiste, mut sitku oli Tete vuaro tulla kyytii, ni mää ponkasi samatiä poies. Ei mul ollu remmii, pelkkä kaulapanda vaa. Mää lähri viilettämää Urjala taikapäiväs. Jenni karjusis " TSORROOOOOO, TSORROOOOOO ! " . Emmää välittäny. Sitmää kuuli pilli vihellykse. Mää pysähtysi ja kääntysi salamana. Se oli vaa jenni, ku siihe pillii puhku. E välittäny. Hetke kuluttuu mää nuustasi mu kirsul ihana kanahaju. Jenni oli ollu ovela. Se oli hakenu kipikapi autost semmosii kuivatui kanafilei. Mut kyl siin silti meni tovi, ennenku Jenni sai munt pandast kii. Jenni oli iha hermoloppu. Se melkke parkusis. " Senki torvi, tosa o iso valtatiä parisara metri pääs ja sää pölhökki juaksentelet tääl ku viimist päivää ! ". Mut ei se sen enempä mua kurmoottanu. Meinasis olla mu viimine päivä. Olisis ollu komiaa, ku Jenni olis kirjottanu Tsorrolandiaa viästi, et kapteenil tuli yllättävä este. Mut minkä mää sil voi, etmää ole koira ? Emmittä ! Mullo vaisto ja se sanosis heti aamust, et tulee kiva päivä, enkä mää luanteelleni mittä voi. Mää ota ilo irti ain ja kaikkial misä vaa o mahrollist. Mää ole vaistonautti.

Musti

Mää olenny juhannukse viatos mökil. Mulloli hirvee järkytys, ku mää huamasi, et täällo myäs mu pualvuatias koiraserkku kotoo dö tuleaa Sulo. Se o semmone valkone lelukoira näköne otus. Eikä Sulo mul mikkä verisukulaine ol. Tää sukulaisuussuhre tulee ihmiste kautta. Mu ihmiseenoki perhe o hankkinu ittelles Sulo. Siit saara tekastu sana serkku. Mää olevvast kolme vuatta. Mää ole iha laps viäl. Mää käyttäyrynki ku laps. Mää ole piäni vaik mää painanki 37 kiloo. Jenni viäl ain valhettelee, et 40 kiloo kultaa. Sulo painaa vaa seittemä kiloo tai jottai.Heti Vinetas, siis se o meijjä kesäpaika nimi, ni mää aavisti pahaa Sulo nähressäni. Se oli viime keskiviikon vepe-reeneis. Sulo räksytti terassil airattuna reenie aja. Mutku vepetys oli ohitte, munt laitetti sisäl ja Jenni ja mu Ihmispappa ja SULO lähtivä autol Turkuu hakema jottai Jenni tavaroi juhannukseks. Mää oli tyrmistyny. Sitku ne palasiva, mää oli iha villinä. Mää sai kuulla, et mää olejjo iso poika ja suaraa sanottuna kaikkee muutaki sontaa tuli kuultuu. Ja tää Sulo-piäni, Sulo-ressukka, Sulo-ihanuus, Sulo sitä ja Sulo tätä o jatkunu koko juhannuksen. Mää ole kuulemma liia rohmo ja vauhrikas ja villi ja kesyttämätö. Sulo VOI peljätä mua. Voi hellalettas senttäs. Kerranki mullo kamu mökil,ni meijjät piretä eros ja toista vaa pallutetta. Mää tee valitukse Hauhau-asiamiäs Unskinautil ja lakikoira Nerol. Siis eiks ihmiste järjettömyyrel ol mittä raja ? Vastaus o ei. Ain ku Jenni ja Ihmispappa lähtevä esmeks kauppa, ni Sulo oteta mukka. Mää jää mökkivahriks. Hei haloo Turku ! Me ei mukamas pärjätä kahrestas autos. Voi herraduudelis senttäs. Mää ohjaa ja Sulo o kaasu-ja jarrumiäs. Tehtäisis piänt juhannuskruisailuu tääl saaristos. Mentäis Nauvoo moikkaamaa tassiksii. Mutku ei nii ei. Ihmiset yrittävä väkisi rakenta meijjä koiruuksie välil samallaisii ennakkoluuloi ja estei, mitä niillo keskenäänki. Nynne o saanu sen aikaseks,et munst o tullu mustis. Mää itke ain, ku ne jättää munt ja lähtevä Sulo kans. Mää vaihra nimeni. Mää ole Musti, vahtikoira.

Käytöstapoja

Päiväkotikiusaamine, koulukiusaamine, tyäpaikkakiusaamine ja ny uusin o koirapuistokiusaamine. Munno pakko kirjotta, ku Jennil o nii paha miäli, et se iha itkee. Mää alota iha alust. Kerra talvel me mentii mu omaa koiruuspuistoo. Siäl oli kaks tessuu orottamas mua. Toine oli joku terrieri ja toine kaksvuatias lappis. Sit se niitte emäntä päätti, et lappis pelkää mua. Ne lähtivä pois ja mää jäi yksi. Seuraaval kerral ku ne samat koiruuret oliva mu puistos, ni se emäntä pyysi Jennilt, et me mentäis toisel pualel. Jenni näytti myrsky merkilt. Mutku mää oli niimpal innoissani puistoilust, me menti toisel pualel. Tätä jatku ja jatku. Jossai vaihees me ei käyty koiruuspuistos ollenkas. Ny olla vähä aikaa onnistuttu käymää simmottos, ettei vihamiälisii ihmisii ol ollu. Ollaa tavattu vaa kivoi kamuttajii ja niitte ihmisii. Kaik o menny hyvi. Mää ole reuhonu ja riahunu ja pelannu kuanopalloo ja tennispalloo kamuitte kans. Se tennispallo o muute semmone peli, et ihmisel o semmone linko jol se viskaa tennispallo ainaski tsiljoona metrii. Ku pallo o irronnu siit linkost, me koiruuret kilpaillaa kuka saa sen ensmäitteks kitusiis. No asiaan : tänää ehtool me oltii menos koiruuspuistoo. Isoitte pualel oli kaks piäntä tessuu ja yks semmon musta lassie. Ku ne näkivä munt, ni niitte pikkukoiritte emännät rupesiva touhuuma poislähtöö. Se toine akka kivahti Jennil, et munt pitäisis viärä kauemmaks. Mää pikkase luimisteli, ku mää pelkäsi, et koht räjähtää ; " Josset sää pysty pitämä tota rota kokost rakkias aisois, ei mun tartte Tsorroo liikuttaa ! " Mut Jenni oli hiljaa ja silitteli mua. Mää nojasi Jenni jalkaa ja määki oli iha hipihiljaa. Me EI liikuttu mihinkä. Sitku nää kaks sessee oliva lähtenee, ni Jenni meinas, et ny mennä sisäl. Ei onnistunu. Sitse musta lassieki lähti. Mää jäi yksi puistoo. Mua iisutti niimpal perkuleesti, et mää alkasi haukkuma. Hetke kuluttu se lassie jolkotteli ihmistes kans takaspäi. Mää oli revetä riamust. Mut se meni piänte pualel. Sit mää huamasi, et se lappis ja terrieri emäntäns kans oliva tulos kans puistoo. Neki luikahtiva toisel pualel. Se lappisämmä o puhunu munst pahaa ja levittäny kauhujuttui. Emmää muute ymmärrä. Jenni ymmärtä viäl vähemmä. Se meinaa kirjotta puisto porttii jonku viästi käyttäytymisest ja perättömie juttuje levittämisest, asiallise kuulemma. Nii et kylne ihmise ossaaava kiusaamise tairo iha misä yhteyres vaa. Me koirat ollaa toista maata.