Onnellinen koira

Tänä o vuade viimine päivä. Aamul tuli Jennil puhelu. Kyläpaikka, mihi Jenni piti mennä vuatta vaihtamaa, siäl o emäntä sairastunu. Se oli siin sit. Mut mua ei yhtää haitta. Tääl, misä me asuta, ei ol viäl ainuttaka rakettii ammuttu, tai pommei paukuteltu. Jos kuure jälkke ruppe rätisemä, ni sit Jenni o mun turvana. Emmää kyl juhannuksenaka pelänny yhtäs, mut parempi olla varuillas. Ettei vaa tulisis semmost ikuist paukkukammoo, ku Jennil o. Yks uus vuas, Satakunnatiäl, isot pojat oliva heittänee semmose tykijytky suaraa auto alle nii, et se oli siäl räjähtäny. Kyl määki olisisi säikky, jos mu massu alla pamahtaisis. Tulisis maailma täytte rakettikakkaa. Satul, se kyläpaika emännäl o kans huanoi kokemuksii pommeist. Sillo kolme veljee ja ne aina kiusasis sitä pamauksil, ku ne oliva piänii. Satu taskussaki o räjähtäny. Tää jouluaika o ollu tosi kivaa. Jenni o ollu paljo koton. Munst tuntuu iha silt, ku se ymmärtäisisis mua paremmi ku enne. Yks setäki aamulenkil kysys Jennilt, et onk toi se villikko. Setä tarkotti mua. Jenni vastas myäntävästi ja setä oli vähä hölmistyny. Mää oli nii rauhallisest. Nii mettä vastaa, ku sinne huutaa. Jos Jenni ei rähjä mul, emmääkää rähjä sil.Mää toivo kaikil oikke lepposaa vuarevaihret ja ain parempa vuatta 2015 ! Huhtikuu kahreksas mää täytä jo kaks vee.

Raketteja puoli-ilmaiseksi

Kyl ny ova maailma kirja sekasi. Ensteks ihmiset keräävä meiä kakkoi pusseihi. Sit ne heittävä sonnat moloki kitaa, tai paikal osuneesee piänempää roskiksee. Tänä ne ilmottelee kaupois ja joissai lehrissäki, et raketei saa halval. Mitä tämä tämmöne oikke o ? Ku se rakettikakka o semmost soosii, ettei sitä yleensä eres pussii saa kerätty. Mää e ihmiste aivotuksii ymmärrä. Sit Jenni viäl sanosis, et niit ammuta taivaal uutena vuatena. Ne ovat kuulemma kaunei ja juhlistava vuare vaihtumist. Mitä voi paskasare ( rumasti sanottuna ) juhlista ? Me koirulit ei mukamas piretä raketeist. Mehä rakasteta pyäri ja möyri lias. Ihmisethä meiät haluava pestä. Oli ollu valtava kokemus sillo, ku vuastuhat vaihtusis. Lontoos oli koko Teims-joki ollu tunni aja täys rakettisaret. Sitä emmääkää kyl kestäisis. Tämä jälkke Jenni o turha yrittä mua pestä. Kaksnaamast touhuu, sanommää.

Huomenna, jos Jumala suo

Tänä o jouluaatto. Mää pääsi sittenki joulurauhaa. Me kävelti sinne Jenni kans. Matkal mää näi nii iso eläime, ette mää tiänny semmosii olevankaa. Me oltti just ylittämäs suajatiätä, ku se otus ohitti meiät. Klopoti klop vaa kuulus. Mää luuli, et mää ole ollu tosi tuhma, ku noutajaki jo tuli. Enkä mää ny tarkota mu rotuu. Mää säntäsi melkkest auto alle. Jenni käski mun rauhottu ja sanosis, et se o ratsupoliisi. Mää luuli,et poliisiauto sanoo piipaa, tai uiuiuiuiui. Mut, et se oli tommone karvaooppeli. Mummiälest ratsupoliisi King o pukeutunu punasee takki ja sil o liärihattu. Ja se o miäs. Toi oli isoo sinisee laste talvihaalarii pukeutunu naine. Ystävällisesti se poliisi kuitenki pyyteli anteeks, ku oli peljäyttäny munt. Mää olisisi varma pyärtyny, jos se kaike kukkuraks olisisis sanonut, et älkää peljätkö, sillä minä olen tullut ilmoittamaan teille suuren ilon. Onneks ei sanonu. Mää luule, et Jenni ei ollenkas ymmärtäny mihi me oltti menos. Se oli pukenu mul punase harlekiinikauluri, josa oli kulkusii. Mikä kamalint, mu pääs oli porosarvet. Mua iisutti se niimpal kauhiast koko matka aja. Mää pääti sit olla poro. Mää vetäsija vetäsi ja vetäsi. Jenni oli kiukust punasempi, ku mu kauluri. Mut sitku päästi Praahe puisto, ni mul oliki aika kivaa. Ihmise ottiva munst valokuvii. Mää käyttäytysi tosi hianoste. Siäl ol jottai turisteiki, ku ne puhusis enklantii. Jenni sanosis niil jotta semmost, et mää ole kouldenreindiö. Sit ne naurasis. Loppuje lopuks mää oli aika tyytyväine mu sarviini. Harmitta vaa, ku mää e päässy telkkarii. Tai ei harmita. Se harmitta, et Jenni ite rikkosis ne sarvet.

Kun jalka irtoaa

Mää pääsi tänä mun äiti, sisko ja täti kans Saloo. Siäl oliva eno Passeli Rasseli ja setämiäs Pele ( ei potkupalloilija ). Sit sinne tuli viäl mu sisko Tinka ja Tuikku-täti. Viimeks ku me Pele kans tavatti, meinatti otta miähestä mittaa, mut ihmise tunkiva välii. Mul oli revanssi miäles ja nii oli Pelelki. Taas ihmise kävelivä meiä ylitte kysymät meilt mittä.Me kumpiki saati semmoset Hannipalli Lekteri-naamarit. Siin oli kyl mu orastava miähisyys koetuksel, ku Jenniki viäl sanosis mua piäne jouluporsaa näköseks. Kiltti Rasmus ilveili meil kahrel kovapäisel uhoojal. Koirat ja ihmise jaetti kahtee porukkaa. Toiset meni mettä ja toiset akilitii reenaamaa. Mää pääsi Lumppari, äiti ja Rasse kans akilitiin, onneks. Viimekshä mää pisti mettäreeneis iha ranttaliks. Ei se mittä, ranttaloisi mää tänäänki. Mun äiti Misty oli varsinaine mestari. Rasmuski hoiti homma kotti, ja Lumi tiätty kans. Mää sanosi heti ekas pujotteluraras, et ei tää peli vetele. Mää ryntäsi Lumi kimppuu. Sen tuaksu huumas munt. Mua oli turha houkutta millä nameil ja maasutuksil. Olisiva ne ihmiset, ku nii viisaita ova, ni houkuttanu mua Lumil. Mitä hittoo mun täyty mönkii jonku ahtaa putke sisäl ? Jenniki makas putke toises pääs melkkest kokonans ja houkutteli mua. Hah ! Maa oli vetine, kurane, jäine ja märkä. Ja yks tomppeli makka putkes. Onkse se uraputki ? Viksuna miähenä mää kiärsi putke ja juaksi halimaa Lumii. Loppuajaks Jenni sitos munt kiinni aitaa. Mää alkasi haukkumaa iha hulluna. Vähä mää ittekki häpesi ittiäni. Mää haukkusi enemmä ku kesä vepereeneis. Onneks ny oltii sukulaiste keske, ni Jenni ei iha tarvinnu vajota maa alle, mut melkke. Onneks lopuks me saatii kaik kirmata vapaana. Kyl mää juaksinki. Mää oli koirie Forest Kamp. Välil tassa lipes ja kaatumine oli lähel mutte mää kaatunu. Se oli hianoo, ku mää tei käännöksii ja jääsirpaleet ja vesi roiskusi. Olisis saanu valtava hiano mainokse ; " Hanki itselles Tsorrot. Pysyt pystyssä vauhdissa kuin vauhdissa ja alustalla kuin alustalla !" No sit tuli kotimatka Eine ja Marku tykö. Sit Ilona, joka o Lumi ja Misty ja Maggie ihmine huamasi, et mu vasemmast takatassust tuli verta, paaljo verta. Koko maailma oli täys mu verts. Jenni oli taas hermona. Mää oti auto takakontis lunkisti. Ku päästi Eine ja Marku tykö, mu tassa pestii ja putsattii. Tinka ja Tuiku ihmine, toine Jenni sitos sen. Toine Jenni oli tosi taitava. Sil oli iha ammattilaise otteet. Eikä tämä Jenni hermoillu yhtää. Ihmiset rupesiva syämä. Meiät koirat teljetti aira taakse. Arvakka ny mitä kirutust ! Me yritetti tuijotta niit ihmisii oikke kauniiste, et oltais päästy syämä herkui.Ei onnistunu. Mut yhtäkkiä Tinka ja Tuiku toine ihmine, Jari huusi :" Hei, Tsorro jalka o irronnu! " Määki kattosi hualestuneena taakseni, mut siäl se oli, iha kokonaisena, vase takajalka. Semmone peessi värine sidetuupi kyl pyäris lattial. Mut ei sitä sit enää teipattu mun kinttuuni. Se ku olisis vaatinu kolme ihmise enerkiat.

Lääkärissä-miksi?

No mää kävi tänä sit lääkäris. Jenni o hermoillu jo enemmä, ku tarpeeks. Sil o vissi viäl tuarees muistis Turre viimiset kuukauret. On siit kyl jo kaks vuatta, enempi, ku mun ikä. Anneta se hermoilu ny antteks. Hyvää Jenni vaa tarkottaa. Kaik alko viime torstain rallitokon jälkke. Mul ei ol noi nappulat oikke maistunu. Mää tiäsi, et jos mää pantta, ni sit kuppii ilmesty kyytipojaks jottai herkui. Ja nii tapahtusiski, varje daa, niinku ruattiks sanota. Sit mää ole kuulemma ollu haluto ja masentunu. Kai semmoseks tule vähemmästäki. Tämmäne nuari, viriili urho ei saa tarppeks styylata mimmie kans. Ain kiskota hihnast ja just, ku pääse nuustama, tuntuu karmee vetäsy. Kyl mää nii monee kertaa ole meinannu hikeenty. Onneks Jenni viä munt usemma kerra viikos koirapuistoo riahuma. Kyl mää sit otanki ilo irti. Tänää sit mentti sinne klinikal. Me matkatti pussil, keltasel vaaral. Siin heti, ku tultti sissä, munt piti punnita. Nou vei, mää pääti. Sit tuli resepsuunist yks tyttö Jennii jelppimä. 32,5 kiloo mää painasi. Kaks viikko sitte, lonkkakuveis mää e käyny lainkka puntaril. Jenni sanosis arviolt mu painoks sillo 38 kiloo. Sen mukka munt sit tainnutetti. Ei meinannu taju lähte. Tänä mää hääräsi muutenki iha tolkuttomasti. Yhrel ukol oli katti poksis ja mää hyäkkäsi tervehtimä sitä sillo, ku Jenni ilmotti munt saapuneeks. Se ukkeli peljästysis mua. Jenni oli taas kerra nolo. Mää en tajua ! Meilt elukoilt niinku kiälletä toi kommunikointi kokonas. Itte ihmiset pölöttävä ain ja kaikkial. Vähä aika jourutti orottama. Jennil tuati kaffet ja pulla. Mul ei mittä. Mää sampasi sen verra, et Jennilt irtos pullapala. Sen lekuri nimi oli Jelena. Se tarkasti mu hampaat ja ikenet. Ne oliva priimat. Korvii Jelena tunki jokku tikut. Otti jonku näyttee. Syrä ja keuhkot kuunneltii. Tottmaar mun syrän lyä. Määhä olisi muute kuallu. Eikä Jenni olis saanu mua mihenkä. Mut sit seuras se varsinaine harmitus. Jellu yritti katto mun peppuu. Se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkia käy. Mää istui koko 32,5 kilo painollani persuksilleni. Jenni ja Jellu temposiva mua yhres ylös. Mun kävi niit vähä sääliks ja helppasi pikkase. Ei olis kannattanu. Jellu tunki sormet mun pyllyy. Ja sit sattus. Jotkut ihmee anaalirauhaset oliva kuulemma iha täynnä jottai liäntä. Emmää tiärä, mut pahalt se haisi. Koko huane oli iha sakiana märäntynee kala hajust. Sen soki jälkee helpotti. Pikkase mää aristele mu peppuu, mut kaikekaikkia olo o parempi. Kyl se käynti sit varmaa kannatti. Nymmää nuku hyvät yäunet ja huame mää mene rallitokoo.

Makopritsi

Kyl mää oli sit taitava tänä rallitokos. Mää ihmettele ittekki ittiäni. Siin ralliraras oli yhreksä temppuu. Jokaine sai kiärtä se rara kaks kertta. Eka kiaka jälkke Jenni sanosis sil kouluttajal, et suaritus oli tommone unkefäär viis ja pual. Kouluttaja kattosis Jenni vähä ihmeissäs ja sanosis, et oli se ainaki seittämä arvone suaritus. Mää anna ittelleni kyl kiitettävä. Jenni ny o tommone niuho. Sitku me taaplatti se rata toise kerra, ni sit mu keskittymiskyky pikkase herpaantusis siin iha lopus. Joku piski oli kusassu siihe kokolattiamatol ja mää tiätysti haisto sen. Mää sit pyärisi siin sen pissakohra ympäril, eikä Jenni saanu mua mihinkä. Ei sil raral olisis ollu enää ku yks lappu, "maali". Ni ei siin ny sit mittä paljo menetetty. Sitku meiä reenit oliva ohitte, ni mää ja Aada vähä reuhotti pihal. Me oltti kyl molemmat remeleis kii ja toises pääs oli ihmine. Parit hyvät halausotteet tehti. Toivottavaste mää nää Aada sunnuntai. Mää vähä niinku rakastusi siihe tyttöö. Ai juu, se makopritsi. Ku me kävelti sinne alhva-sentterii, ni yksis liikkennevalois mää lähri ni vauhril, et yhtäkkiä mää oli turvallani maas kaik tassat leviänäs. Nymmää tiärä mitä o musta jää. Kyl se tunni keskittymine vaati veros. Mää ole iha naatti. Jenni varma nautti ny.

Haukuntavaalit

Keväällä o kuulemma taas jokku vaalit. Toi mun EU-moppeus ei oikke ottanu tulta alles, ni nymmä yritä uurestas. Mää ole aikkast vahvoil tosa haukkumises. Niihä ne ihmispoliitikotki tekevä, haukkuva toisias, minkä kerkeevät. Ihmiste pitäisis otta meist koirist malli. Me veretä aina yhtäköyttä, tai melkkest aina. Ei haitta, vaik olisis tsihauhau, berni, kultsu, tai vintturi. Meil o ain yhteine päämäärä. Maksimoira herkut ja rapsutukset. Ja jos joskus tule kränä, ni me oteta heti kunno matsi, eikä vast vuasie pääst. Mää reenasi haukkumist eile koirapuistos tunni verra. Mun piti oikke avata ääntä, ku mää ole muute iha hiljane poika. Mää ihastusi ensteks Penii, joka oli sakemannipoika.Sitku Peni lähti, ni sit mää rupesi kyärämä Nana. Seki oli sakemanni. Peni oli kaks ja pual vuatta ja Nana seittemä. Iät ja rotu ei haitannu yhtikäs mittä. Mää hyppisi kummanki selkää ja vähä naamaaki, mut ei ne innostunu. Mää luule, et Jenni vähä häpesis mua. Sit se häpesis viäl enempi, ku mää istahdi Nana ette ja rupesi haukkuma nii, et etutassat pompahti ylös hauku mukka. Mää ole siis alottanu mun haukuntavaalikamppanja. Mää varma tarttisi semmose podikaarti. Mummiälest se voisis yhtähyvi olla tyttö, ku poika. Mää aio ehrotta tätä hommaa mun siskol Lumil. Mää ku näi sen lonkkakuva, ni mää meinasi pyärty. Se o pelkkä lihast koko flikka, ei yhtää läskii. Siin olisisis ilkiämpiki haukuntavaalikandinaatti suu ammollas, ku Lumppari pistäsis tuulema. Mää orota nyvva kannustust ja viästei. Muistaka äänestä !