Kasvis

Mää oli tämä viiko maanantain hammaskive poistos. Operaatioo enne piti antaa unipiikki. Sitä ei voinu anta enneku tiäretti mu paino. Siin sitä sit oliki sirkust kerrakse. Varti Jenni ja hoitaja yrittivä saara munt seisoma semmosel levyl. En menny. En menny hyväl, enkä pahal. Sit oli pakko mennä, ku Jennil menivätte kuunat piukka. Se nappas mu kaulapandast kii ja nosti munt yhrel kärel siihe punnituskoneesee. 36,3 kiloo näytti mittari. Sit tuli piikki kankkusse. Mää taisteli viimisee asti, ettevaa olisis nukahtanu. Mää leikkisi mu pehmol ja yriti nousta ylös ja sit mää e muistakka mittä. Mää heräsi kanahäkis.Sammallaises mikä o Sittari pihal, vähä puhtaampi vaa. Yhtäkkiä mää nuustasi Jenni ja kuuli sen ääne. Mää alkasi vinkuma ku vauva. Onneks se tuli heti mun tykö ja sen kamala häki ovi avatti. Jestas ku mu kinttuni tutisiva. Mää heilusi ja häälysi pualelt toisel. Päästäki huippas.Joku sanosis, et mullo rapula. Mikä ?! Meil oli tarkotus kävellä 300 metrii pussipysäkil. Siin matka varrel oli taksitolppa. Jenni kysysis kuskilt, et ottak se koira kyytii. Kyl se lupas. Mut Jenni ei kysyny ottaak koira kyyri. En ottanu. Kerra mää pomppasi takapoksii. Samatiä mää sinkahdi siält ulos.Takas e menny vaik Jenni ja kuski molemmat yrittivä. Ja mää hoiperteli pussipysäkil ku pahempiki rapajuappo. Mää e ehtiny touhuta mittä, ku piti täysil keskitty pystys pysymisee. En kaatunu.Mää makasi pussi lattial ku lahna. E korvaani lotkauttanu. Yleensä mää tee tuttavuut kaikkie kans.Mut nymmää oli ku kasvis. Mää oli nöyrä ja kiltti ja tylsä. Matka pysäkilt kottikki mää hiljaa laahusti ilma mittä kommervenkkei. Jenniki jo alkasis hermostuma. Se pelkäs, et munst jää loppuiäks kasvis. Turha pelko. Mää ole ottanu nukutu päivä tuplate takas.