Eläinten joulurauhan julistus

Jenni puki munt mu sinisee pukkiviittaa, ko me lähretti Mikaeli kirkol. Siäl pirettäisis eläinte joulurauha julistus. Mää oli tiätty innoissani. Suastusi kiltiste kävelemä se sinine loimi pääl koko kaupunki halki.Oli noloo. Aikaa meni jottai kolme varttii. Pipo Jenni laitto vast, ku olti melkke peril. Pipo ei pysyny mu ovaalimallises nupis. Ei se tunnelmaa latistanu. Kirkomäel tassutteli joka sorti koiraa ; oli tanskadokei, pernei, tsitsuu ja tsatsuu. Siäl mennä mullisti isoo ja piäntä, pörröi ja vähemmä pörröi, sekä mää ja Tete tiätty kans. Veeraaki mää moikkasi.Oli siäl lemmikkipoosai ja haisunäätäki. Niiku Jeesus o sanonu : " Sallika laste ja eläinte tulla luakseni, sillä heiräkaltaise o Valtakunta." Me totelti. MUTTA ja iso MUTTA onki ! Se oliki joku ihmiste juttu. Niimpal kauhhia iso määrä kamui, eikä saatu tutustu. Ei saatu reuhata yhres. Jokaisel oli panda tai valjaat kaulas. Se oli mummiälest eläirääkkäyst. Mää e voi ymmärtä tommost.Ihmiset joiva klökii ja mässyttiva piparei. Ei sovi. Joku pappiki siäl puhusis, mut kamutte joukos nousi vastarinta pikkuhiljaa, ettei se papi jutuist saanu selkoo. Se oli iha oikke ! Sit mää aloti mu saarna. Mää haukkusi ja möykkäsi ja temposi. Vaik mää oli remmis, ni mää meinasi hypätä semmose paksu kivimuuri yli suara Koulukarul liikentee sekka. En onnistunu. Jenni oli valppaana ku partiolaine. Mää kertosi kamuil, et kannattais ryhty Tassunautiks. Olisis luvalline tapa pualusta oikeuksias. Sen tähre muaka ei poimittu maijja kyytii ja palomiähe ottiva meist, munst ja Tetest kuvei. Jenni ja Suvi änkivä mukka. E ymmärrä ihmisii. E !