Eläinten joulurauhan julistus

Jenni puki munt mu sinisee pukkiviittaa, ko me lähretti Mikaeli kirkol. Siäl pirettäisis eläinte joulurauha julistus. Mää oli tiätty innoissani. Suastusi kiltiste kävelemä se sinine loimi pääl koko kaupunki halki.Oli noloo. Aikaa meni jottai kolme varttii. Pipo Jenni laitto vast, ku olti melkke peril. Pipo ei pysyny mu ovaalimallises nupis. Ei se tunnelmaa latistanu. Kirkomäel tassutteli joka sorti koiraa ; oli tanskadokei, pernei, tsitsuu ja tsatsuu. Siäl mennä mullisti isoo ja piäntä, pörröi ja vähemmä pörröi, sekä mää ja Tete tiätty kans. Veeraaki mää moikkasi.Oli siäl lemmikkipoosai ja haisunäätäki. Niiku Jeesus o sanonu : " Sallika laste ja eläinte tulla luakseni, sillä heiräkaltaise o Valtakunta." Me totelti. MUTTA ja iso MUTTA onki ! Se oliki joku ihmiste juttu. Niimpal kauhhia iso määrä kamui, eikä saatu tutustu. Ei saatu reuhata yhres. Jokaisel oli panda tai valjaat kaulas. Se oli mummiälest eläirääkkäyst. Mää e voi ymmärtä tommost.Ihmiset joiva klökii ja mässyttiva piparei. Ei sovi. Joku pappiki siäl puhusis, mut kamutte joukos nousi vastarinta pikkuhiljaa, ettei se papi jutuist saanu selkoo. Se oli iha oikke ! Sit mää aloti mu saarna. Mää haukkusi ja möykkäsi ja temposi. Vaik mää oli remmis, ni mää meinasi hypätä semmose paksu kivimuuri yli suara Koulukarul liikentee sekka. En onnistunu. Jenni oli valppaana ku partiolaine. Mää kertosi kamuil, et kannattais ryhty Tassunautiks. Olisis luvalline tapa pualusta oikeuksias. Sen tähre muaka ei poimittu maijja kyytii ja palomiähe ottiva meist, munst ja Tetest kuvei. Jenni ja Suvi änkivä mukka. E ymmärrä ihmisii. E !

Kasvis

Mää oli tämä viiko maanantain hammaskive poistos. Operaatioo enne piti antaa unipiikki. Sitä ei voinu anta enneku tiäretti mu paino. Siin sitä sit oliki sirkust kerrakse. Varti Jenni ja hoitaja yrittivä saara munt seisoma semmosel levyl. En menny. En menny hyväl, enkä pahal. Sit oli pakko mennä, ku Jennil menivätte kuunat piukka. Se nappas mu kaulapandast kii ja nosti munt yhrel kärel siihe punnituskoneesee. 36,3 kiloo näytti mittari. Sit tuli piikki kankkusse. Mää taisteli viimisee asti, ettevaa olisis nukahtanu. Mää leikkisi mu pehmol ja yriti nousta ylös ja sit mää e muistakka mittä. Mää heräsi kanahäkis.Sammallaises mikä o Sittari pihal, vähä puhtaampi vaa. Yhtäkkiä mää nuustasi Jenni ja kuuli sen ääne. Mää alkasi vinkuma ku vauva. Onneks se tuli heti mun tykö ja sen kamala häki ovi avatti. Jestas ku mu kinttuni tutisiva. Mää heilusi ja häälysi pualelt toisel. Päästäki huippas.Joku sanosis, et mullo rapula. Mikä ?! Meil oli tarkotus kävellä 300 metrii pussipysäkil. Siin matka varrel oli taksitolppa. Jenni kysysis kuskilt, et ottak se koira kyytii. Kyl se lupas. Mut Jenni ei kysyny ottaak koira kyyri. En ottanu. Kerra mää pomppasi takapoksii. Samatiä mää sinkahdi siält ulos.Takas e menny vaik Jenni ja kuski molemmat yrittivä. Ja mää hoiperteli pussipysäkil ku pahempiki rapajuappo. Mää e ehtiny touhuta mittä, ku piti täysil keskitty pystys pysymisee. En kaatunu.Mää makasi pussi lattial ku lahna. E korvaani lotkauttanu. Yleensä mää tee tuttavuut kaikkie kans.Mut nymmää oli ku kasvis. Mää oli nöyrä ja kiltti ja tylsä. Matka pysäkilt kottikki mää hiljaa laahusti ilma mittä kommervenkkei. Jenniki jo alkasis hermostuma. Se pelkäs, et munst jää loppuiäks kasvis. Turha pelko. Mää ole ottanu nukutu päivä tuplate takas.