Bond, Elvis ja Zorro

Kyl sen tiätä, etku suuret nimet tapaava samas piänes tilas, seuraa katastrooffi. Näi kävi lauantain. Elviksii oli kaks, eli toise oli pakko olla vale-Elvis. Juhlat oliva parhaimmillas, ku kuulus kauhia ärinä ja murina. Keskel stadioni kenttää näkys vaa valtava pyärivä möykky. Välil vilahti häntä ja kulmahampaat. Mää Zorrona huamasi sen ja suuntasi kirsuni kohti kutkuttavaa äksönii. Ajattelin mennä ratkasemaa tilantee. Ei olisis tarvittu ku suuri loikka ja viitan heilautus, ni olis stromppi jääny tapahtumat. Mut mää e päässy keimeihi. Jenni huusi ja Eine tarttus mua niskaläskeist kii. Siäl sit Bond ja Elvis saiva kahrestas pittä kivaa. Ihmiset oliva kauhuissas . Anu repis Bondii jaHeli Elvist. Siin oli hyvät neuvot kalliit. Salane akentti Eine ratkasi kriisi. Eine heitti tappelupukarie pääl kaffemukillise vettä. Siihe loppus ku Strömmi kusi. Tuloksena oli Elvikse verta vuatava korva. Heikkohermoisimmat jo pyärtyilivä. Onneks ea-joukot oliva paikal ja draama sai onnellise lopu. Mää sano teil hyvät ihmiset ; jos isot egot kohtaavat, ni tosiasia o, ettei ne selviä ilma konfliktii. Kute hyvi tiäretä, Bond o salane akentti ja sillo paljo erilaisii tempui takatassus. Elvis o keskittyny enemmi toho flirttailuu ja flikkoje iskemisee. Tottmaar Bondil ojjo ammattiski pualest etulyäntiasema tappeluis. Mut onneks saatii rauha maaha. Sitä mää vähä ihmetteli, et kui voi olla kaks Elvist ?

Aarteenetsintää

Mää pääsi tänäpän koiruuspuistoo. Ens mää oli siäl iha yksi. Jennii ei lasketa. Mää vahtasi aitaukse yhres nurkas ja kannatti se. Mu kaveriks tuli Roope, kuusvuatias semmone joku piän koiruus. Me juastii ku pualpohjatut. Mää juaksi nii täysil, et semmoses jyrkäs kurvis mu takatassut supas tyhjää ja mää meni mukkelismakkelis maaha. Sikaanit oliva piäles. Jenni meinasis saara syrähalvaukse, ku se luuli ensteks, et mu takapää petti. Onneks se tajus, et syynä oliva mu virhearvioinnit massast ja nopeurest ja Pytakoraa teoreemast ja maa vetovoimast. Sit mul tuli hirvee naskis. Se tarkottaa kakkahätää. Mää meni kentlemannina kauemmas ihmisist, ku Jenni ain valittaa, et mu kakka haisee silt itteltäs. Kyl paska o pilal jollei se haise, sanosis Jenni kumisetäki aikoinas, ku viäl maan pääl teki kepposii. No mää änkesi ja punkesi semmose lehtimato pääl mu lorti. Kakkaa o kahta sortti, prutikka ja lortti. Mää leiposi jälkimmäise. Jenni oli tapittanu silmä kovanas mu toimintaa ja hyäkkäs ku hyeena mu kakka kimppuu. Mut se ei löytäny sitä. Siin se sit kulki kumaras varti verra, mut turhaa. Lortti oli maastoutunu hyvi. Sit puistoo tuli kolmaski koira. Sen isäntä kysys Jennilt,et onk jottai tärkiää hukas. Ja mää hänniti, et älä vaa vastaa, mut turhaa. Jenni sanos iha pokkana, et kakka o hukas. Kyl mää häpesi. Iso ihmine ettii sontaa ja kerää sitä pussii. Tätä keräämisintoo mää ole aikasemminki ihmetelly, enkä viäläkää ol sitä ymmärtäny. Mää luule, et jos joskus ova rahat piukil, ni mää väännä kikkara Jenni lompakkoo. Siin olis aarret kerraksee.