Lähtölaskenta Tampere 23.8.2015

Arvoisat tassunautit ja teiä ihmiset. Ihmise harmistuva, jos me koiruudet eivät toimita niitte tahro mukasesti. Ku me näytetä meiä oma tahto ja miälitekoi, ni sit meiät uhata lähettää maata kiärtäväl raral, tai kuuhu. Kaik vaa sen tähre, jos kaikemaailma sirkustemput ei just sil hetkel ja sekunnil kiinnosta. Me tassunautit olla käännetty noi uhkaukset meiä eruks. Me lähretä oikke miälellää keskenämme avaruutee. Meillo missio. Me haetaa Laika kotti. Sit me tehrä piäni turnee kuuhu. Se o juustoo ja me meinata syärä sitä massut pullollee. Sit me palata kotti. Tää o ollu pitkä projekti. Meiä kuualus o ennenäkemätö. Sitä o suunniteltu hartaasti. Me ei suunnitelmist hualimatta kuitenkaa lähretä tänäpän kuuhu. Tärkeä osa miähistöst puuttuu, mm. ensmäine perämiäs ja tiatokonevastaava. Onneks meit o tääl paljo, jote käytetää aika ahkeraa reenaamisee. Muistakaa tassunauttie motto : VAPAUS, VAUHTI JA TASSUARVO !

Ihmisten tyhmyydestä

Mää ol ain ihmetelly sitä, ku ihmiset yrittävä kouluttaa meit millo mihinki. O tokoo ja pokoo, mätsärei, nomee, vepee, höpee ja kaikemaailma hianoi näyttelyi.Me annetaa tassa, pysytää paikoillamme, noudetaa damii, variksii, mukamas hukkuvii ihmisii, hinataa paatti, kävellä rataa ja äkseerata. Mitä järkee ? Sit meiä pitäisis ymmärtä meiä ihmiste puhet. Kyl me ymmäretäänki, ainaski paremmi, ku ihmiset meit. Ku ihmiset tapaava toises, ni voi sitä pulina määrää. Ku me tavata meiä kamut, ni meiä täyty olla hiljaa ja paikoillas, muute menee pistei. Mää tykkäänki enempi tost Tassunautti-touhust; " Vapaus, Vauhti ja Tassuarvo". Mää olenki jo pitkää fundeerannu tota ihmise järjejuaksuu. Mää ole täsä ny reissannu pitki ja poiki Etelä-Suamee. Maannu pussi lattial ja leijona-auto takakontis. Eilenki, ku ajetti Kotkaa, ni mää havahtusi koomast muutama kilometri enne määräpäätä. Mää alkasi kohkaama ja vinkuma takapoksis.Mää en ol aikasemmi käyny Kotkas. Jenni ja mu ihmispappa oliva ihmeissäs, et kui mää voi tiätää, et koht olla peril. Kui mää voi tiätä ? Samallaine tapaus oli eile illallaki. Me mentii viämää Hempa ja Sätee ihmisel paita,ku se o hust ny koivistas krämppä ( P älä loukkaanu sanast. Se o turkulaine ja rakkaurel sanottu. ) No emmää tiänny, misä mu armastus äitis kans asuu. Mut pam, ku me lähestytti kamuje kotinurkki, ni jopas mää oli taas tikkana takalootas. Ja sama ihmettely kävi. Kui Tsorro voi tiätä ? Kyl ihmiset,ne rakkaatki, ova simppelei. Mää haista asiat.Haistamine ja nuustamine ommu ja mu kamuje elämätehtävä ja suurin iloaihe. Me haisteta ihmiste miälialavaihtelut, sairauret, siänet, rahat ja iha kaik. Herraneaika senttäs, mikä positiivine tuaksu pelmahti eile autoo hetkee enne, ku oltii peril. Siihe olisis heränny kualleetki.

Porrasnero

Tää meiä uus talo o semmone, misä hissi o jatkuvaste rikki. Jenni o kuluval viikol soittanu kolme kertaa korjaaja. Sit täyty otta huamioo ne muut asukkaat. Joka päivä se kapistus o jumittanu jossai kerrokses. Eile aamul mää oli sit komiasti kahreksa aika lährös lenksul. Hissi ei tullu meil kakkoskerroksee. Kuulusis vaa, ku ovet läpsyttivä erestakasi jossai. Jenni juaksi kaik kerrokset lävitte ja paineli nappuloi. Sit se tuli raivottarena takasi. Otti luuri kättesses ja soitti korjaamoo. Ukkeli tuli yhrentoist aikaa. Sitä enne Jenni oli yrittäny saara mua portai alas. Se ei onnistunu hyväl, ei pahal. Ennenku se korjausukkeli tuli, ni Jenni oli jo pari kertaa soittanu korjauspäivystyksee. Siäl vaa sanotti, et korjaupyyntö o lähetetty ja muuta höpinää. Jenni oli ku joku inkvisitio aikane tuamari, kamala ihmine. Tunnit kulusiva ja kulusiva. Me viätetti melkkest koko lauantaipäivä portaikos. Mää sai paljo namei. Tai olisisi saanu, jos, mutku ei. Mu rohkeus ei riittäny niitte kiärreportaitte kävelemisee. Sit ne o viäl vahattu torstain. Liukuu hyvi. Varsinaine luistinpaana. " Hissi o suljettu"-laput oliva ovis. Jenni soitti paniikis jo Antillekki, mu kasvattajal. Antilt Jenni sai ohjee, et yrittää noutajataluttime kans. Ei tullu kesää, ei talvee. Sitku kello oli jottai kahreksa ehtool, Jenni soitti taas sinne korjaamoo. Tuli semmone tiato, et rikkinäine osa saaraa vast maanantain. Sit Jennilt tuli semmost tekstii, ettei piäni koirapoika semmost voi kirjottaa omaa plokisses. Taas Jenni soitti Antil. Pakko oli illa tunnussana. Sit mul laitetti semmoset nahkavaljaat, joisso kahva seljäs. Niimme mentii. Jenni raahasis munt väkiste ne kiamuraiset portaat alas. Me tehti piiiitkä lenksu, jonka jälkke munt taas raahatti väkiste ylös. Mää oli niinkus luistelija. Onneks Jenni o vahva, nii ettemmää puronnu. Mää parkusi ja vinkusi. Jenniki itki. Tänä aamul mua viätii taas. Ensteks mää e meinannu tulla koko rappukäytävää. Mää jäi tönöttämä ovel ja vikisi. Ei ollu vaihtoehtoi.Jenni pelkäsis sitä, et me molemmat mennä mukkelismakkelis pisi portai. Ei menty. Jennil o sääris pikkase raapui mu kynsist. Aamune ulosmeno sujusis paljo eilist nopiammi. Ku oli sisältulo aika, mää ylläti Jenni täysi. Mää kipiti kaik raput nopiasti, enkä vinkunu yhtäs. Jenki itki taase ja mää sai namikkeli. Mää ole porrasnero.